Kokoomus harkitsee Ilja Janitskinin edustajaksi nimitetyn erottamista – "Nollatoleranssi vihapuheelle"

Kokoomuksen Uudenmaan piiri aikoo selvittää, voidaanko Tikkurilan yhdistyksen hallitusjäsen Tiina Keskimäki erottaa. Keskimäki on nimitetty MV-julkaisun ja sen päätoimittajaksi itseään kutsuvan Ilja Janitskinin tiedottajaksi ja edustajaksi.

Uudenmaan kokoomuksen toiminnanjohtaja Jenny Nyman sanoo, että maanantaina aiotaan selvittää, mikä on puolueyhdistyksen jäsenen suoja, jos hänet halutaan erottaa.  

– Huomenna käydään läpi, onko tämä riittävä peruste puolueesta erottamiselle, Nyman sanoo.  

– Koko puolueella on nollatoleranssi kaikelle vihapuheelle ja rasismille, joten siinä mielessä kanta on yksiselitteinen.  

MV:n Janitskinia epäillään muun muassa kiihottamisesta kansanryhmää vastaan, törkeästä kunnianloukkauksesta, rahankeräysrikoksista, laittomista uhkauksista ja tekijänoikeusrikoksista. Hän on pyörittänyt MV-julkaisua tiettävästi Espanjasta käsin.  

Syyttäjä on antanut Janitskinista eurooppalaisen pidätysmääräyksen, joka on käytännössä nopeutettu luovutusmenettely.

Huhuja jo aiemmin

Keskimäki vihjasi asiasta jo perjantaina.  

– Jee, mä sain sen paikan. Unelmaduunini, hän kirjoitti Facebookissa.  

Nyman ja Tikkurilan kokoomuksen puheenjohtaja Jari Porthén kertovat kuulleensa Keskimäen nimityksestä tänään.  

Porthén sanoo, että Keskimäen toiminnasta Janitskinin ja MV-julkaisun kanssa on ollut huhuja syksyn mittaan. Hänen mukaansa Keskimäen kanssa on yritetty järjestää asiasta keskustelutilaisuutta, mutta siitä ei ole saatu sovittua.  

Keskimäki kertoo kieltäytyneensä lokakuun viimeisenä päivänä keskustelemasta jatkostaan Tikkurilan kokoomuksessa.  

Keskimäki sanoo vaatineensa virallisen pyynnön eroamisesta sekä perustelut, jonka jälkeen hän harkitsisi asemaansa Tikkurilan ja Vantaan kokoomuksessa.  

Keskimäen mukaan hänen eroaan puolueesta on toivottu luottamuspulan vuoksi. Hän uskoo toiveiden johtuvan siitä, että hän on omien sanojensa mukaan paljastanut korruptiota Vantaan kunnallishallinnossa.  

Keskimäki kommentoi asiaa STT:lle sähköpostitse.  

Juttua päivitetty kokoomuksen kommenteilla 20.11. klo 16.25. Samalla muutettu otsikkoa.

Jutun kommentointi suljettu 20.11. klo 21.27.

Lue myös:

    Uusimmat