Tiilikainen: Kaikkonen saa jatkaa suuressa valiokunnassa

Viiden kuukauden ehdollisen vankeusrangaistuksen saanut kansanedustaja Antti Kaikkonen (kesk.) saa jatkaa edelleenkin eduskunnan suuren valiokunnan varapuheenjohtajana, vakuuttaa keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Kimmo Tiilikainen.

Hän luonnehtii Kaikkosen vankeusrangaistusta "ikäväksi tapaukseksi ja rankaksi tuomioksi". Hän lähettää Kaikkoselle myös "tsemppitoivotukset".

Tiilikainen vakuuttaa, etteivät Kaikkosen tehtävänkuvat muutu tuomion takia keskustan eduskuntaryhmässä.

– Kaikkosen vastuulle keskustan eduskuntaryhmän työnjaossa kuuluu erityisesti suuressa valiokunnassa työskentely, eli Suomen ja keskustan Eurooppa-politiikan muotoilu. Siellä pohditaan, mihin suuntaan Euroopan unionia pitäisi kehittää.

– Onneksi näillä asioilla, mistä tuomio tuli, ei ole yhtymäkohtia tämän kyseisen valiokunnan kansainvälisiin tehtäviin millään tavalla, Tiilikainen toteaa MTV3 Uutisille.

Hänen mukaansa puolueessa suhtaudutaan Kaikkosen saamaan tuomioon vakavasti. Tuomio ei muuten vaikuta keskustan tämänhetkisiin työskentelytapoihin.

Kaikkonen tuomittiin tänään Helsingin käräjäoikeuden päätöksellä viiden kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen luottamusaseman väärinkäytöstä Nuorisosäätiön rikosasiassa. Käräjäoikeus on todennut Nuorisosäätiön antaneen sääntöjensä vastaisesti vaalitukea vuosina 1998 - 2009.

Lue myös:

    Uusimmat