Puoluesihteeri Laaninen: Keskustalta ei seuraamuksia Kaikkoselle

Keskustan puoluesihteerin Timo Laanisen mukaan kansanedustaja Antti Kaikkosen (kesk.) luottamus mitataan seuraavan kerran vasta eduskuntavaaleissa.

Kaikkosen tänään saama tuomio luottamusaseman väärinkäytöstä ei Laanisen mukaan aiheuta Kaikkoselle seuraamuksia puolueen osalta.

– Eduskuntavaalit ovat seuraava paikka, jossa hänen asemaansa joudutaan arvioimaan, Laaninen sanoo.

Hänen mielestään olisi reilua, että Kaikkonen saisi asettua ehdolle vuoden 2015 vaaleissa. Näin äänestäjät arvioisivat hänen luottamuksensa.

Laaninen ei ota kantaa siihen, voiko Kaikkonen jatkaa muissa luottamustehtävissä, vaan jättää arvioinnin Kaikkoselle itselleen. Hän on muun muassa Euroopan neuvoston Suomen valtuuskunnan jäsen ja Tuusulan kunnanvaltuutettu.

Tuomiot ovat Laanisen mielestä ennakkotapauksia säätiöiden toiminnasta ja niistä on otettava opiksi. Hän muistuttaa, että vaali- ja puoluerahoituslainsäädäntöä on uudistettu tapausten jälkeen.

– Tällä on ennakkotapauksen luonne ja varmasti vastaisen varalle opiksi otettavaa, Laaninen sanoo ja toteaa, että päätöksessä on arvioitu vanhoja käytäntöjä.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat