Kaikkoselle ehdollista luottamusaseman väärinkäytöstä

Kansanedustaja Antti Kaikkonen (kesk.) on tuomittu rangaistukseen luottamusaseman väärinkäytöstä Nuorisosäätiön rikosasiassa. Hänet tuomittiin viiden kuukauden ehdolliseen vankeustuomioon. Helsingin käräjäoikeus antoi asiassa tuomionsa aamuyhdeksältä.

Käräjäoikeus on todennut Nuorisosäätiön antaneen sääntöjensä vastaisesti vaalitukea vuosina 1998 - 2009.

"Tuesta päättämiseen ovat osallistuneet koko aikana säätiön säätiön asiamies/hallituksen jäsen Jorma Heikkinen ja hallituksen jäsen/puheenjohtaja Antti Kaikkonen. Lyhyemmän aikaan tuesta ovat päättäneet säätiön vuonna 2007 aloittaneet uusi asiamies Seppo Pyykkönen ja hallituksen jäsen Aki Haaro", oikeus perustelee tiedotteessaan.

Muiden hallituksen jäsenten syytteet käräjäoikeus on hylännyt. Hylkääminen on osin perustunut näytön puuttumiseen ja osin syyteoikeuden vanhentumiseen. Haaro ja Pyykkönen tuomittiin sakkorangaistukseen.

Vihriälälle ehdollista

Entinen kansanedustaja ja RAY:n hallituksen puheenjohtaja Jukka Vihriälä sai jutun lahjusrikoshaarassa puolentoista vuoden ehdollisen tuomion.

Hänet tuomittiin törkeästä lahjuksen ottamisesta ja virkavelvollisuuden rikkomisesta. Säätiön entinen asiamies Heikkinen tuomittiin törkeästä lahjuksen antamisesta vuoden ehdolliseen.

"Käräjäoikeus on todennut, että säätiön asiamies Jorma Heikkinen on vuosina 2001 - 2007 antanut RAY:n hallituksen puheenjohtajana toimineelle Vihriälälle yhteensä noin 35.000 euron lahjat, jotka ovat olleet omiaan vaikuttamaan Vihriälän toimintaan RAY:ssä. Nuorisosäätiön on samaan aikaan saanut useiden miljoonien eurojen avustukset RAY:ltä. "

"Vihriälän on todettu pyytäneen ja ottaneen vastaan vuosina 2001 - 2007 Nuorisosäätiöltä ja muilta RAY:n avustuksensaajilta yhteensä noin 42.000 euron lahjat."

Tuomiosta voi vielä valittaa hovioikeuteen.

Katso apulaisvaltakunnansyyttäjä Jorma Kalskeen kommentit:

Lue myös:

    Uusimmat