Piia Turunen
piia.turunen@mtv.fi
Sukututkimusta voi tehdä netissä eikä vain pölyisissä arkistoissa.
– Internet on muuttanut sukututkimusta valtavasti. Ennen tätä pidettiin yleisesti eläkeläisten harrastuksena, koska he olivat sitä ryhmää, jolla oli aikaa istua arkistossa, Suomen Sukututkimusseuran järjestöpäällikkö Jens Nilsson sanoo.
Kokeile näitä sivuja
- HisKi-tietokanta, ohjeet täällä
- Karjala-tietokanta, ohjeet täällä
- Digitaaliarkisto
Vuosituhanteen vaihteesta alkaen sukututkimuksen päälähde, alkuperäinen kirkonkirja-aineisto, on ollut vapaasti käytettävissä internetissä digitaalisessa muodossa. Netissä surffailemalla voi päästä sukututkimuksessa 1800-luvun loppupuolelle asti, tietyillä varauksilla vähän pidemmällekin, mutta tietosuojalain puitteissa kuitenkin enintään vuoteen 1915.
– Se muuttaa tähän harrastukseen käytettävän ajan ja luonteen ihan toisenlaiseksi. Samalla se näkyy ihan selkeästi sukukirjojen ja sukututkijoiden määrässä ja myös siinä, ettei mitään stereotyyppistä sukututkijaa ole olemassa.
– Kun seuraa vaikka sosiaalisessa mediassa sukututkimuspalstoja, niin edustettuina ovat ihan kaikki ikä- ja sosiaaliryhmät.
Nilsson kehottaa netissä surffailevia muistamaan lähdekritiikin.
– Nettiaikana tilanne on se, että sukututkimusta julkaistaan hyvin eri laatuisina hyvin monessa eri mediassa. Siinä korostuu vastuullisen tutkijan tarve nähdä omin silmin, että ne tiedot oikeasti pitävät paikkansa.