Tien päällä liikkuu iso joukko nuoria, joista poliisi on hyvin huolissaan

Lähes joka kolmas tieliikenteessä loukkaantunut tai menehtynyt on nuori. Poliisin uudessa liikenneturvallisuussuunnitelmassa kohdistetaan erityistä huomiota nuorten liikenneturvallisuuden parantamiseen.

MTV Uutiset Live kertoo ja näyttää kun tapahtuu. Se on toimitus, joka elää uutispäivää kanssasi.

Seuraa jatkuvaa lähetysvirtaa yhden ruudun kautta osoitteessa mtvuutiset.fi ja MTV Katsomossa.

Poliisi esitteli keskiviikkona liikennevalvonnan ja liikenneturvallisuuden toiminta- ja kehittämissuunnitelmansa vuosille 2022–2030. Suunnitelma nojaa valtioneuvoston kunnianhimoiseen liikenneturvallisuusstrategiaan, joka julkaistiin viime kuussa.

Poliisin suunnitelman yksi keskeisimmistä teemoista on nuorten liikenneturvallisuus. Aihe on viime vuosina puhuttanut paljon, sillä nuoret ovat yliedustettuina vakavissa liikenneonnettomuuksissa, ja lähes joka kolmas tieliikenteessä loukkaantunut tai menehtynyt on nuori. Vuosina 2016–2020 tieliikenteessä menehtyneistä 18 prosenttia oli 15–24-vuotiaita.

Vaikka nuorten kuolemat ja loukkaantumiset ovat vähentyneet viime vuosina nopeammin kuin muiden ikäryhmien, on Suomi silti takamatkalla erityisesti huippumaihin, kuten Ruotsiin ja Norjaan verrattuna. Poliisihallituksen poliisiylitarkastaja Hannu Kautto kertoo artikkelin yläpuolella olevalla videolla, mistä erot voivat johtua.

Valtaosa nuorista käyttäytyy liikenteessä turvallisesti

Tyypillisesti nuoret ovat osallisina onnettomuuksissa, joiden taustalla on ylinopeutta. Liian kova vauhti voi johtaa esimerkiksi ajoneuvon hallinnan menettämiseen, minkä seurauksena suistutaan tieltä. Myös turvalaitteiden käytössä on nuorilla puutteita, ja lisäksi kuljettajan päihtymystila vaikuttaa monen onnettomuuden taustalla.

Poliisi kuitenkin korostaa, ettei kaikkia nuoria voi syyllistää, sillä varsinaisia riskikuljettajia eli liikenteessä jossain määrin piittaamattomasti käyttäytyviä on poliisin mukaan noin 10–15 prosenttia nuorista.

– Suurin osa nuorista pyrkii toimimaan turvallisesti ja sääntöjen mukaan, mutta sitten on tämä pienempi joukko, jonka turvallisuudesta me olemme erittäin huolissamme, Kautto kertoo.

Poliisin suurin huoli kohdistuu 18-vuotiaisiin henkilöautoilijoihin sekä 15-vuotiaisiin mopoilijoihin, eli juuri ajokortin saaneisiin. Heidän liikennevahinkomäärä suhteutettuna ajokorttien määrään on vakuutustilastojen mukaan kolminkertainen verrattuna kolme vuotta ajaneisiin.

Millaisin konkreettisin keinoin poliisi voi vaikuttaa siihen, ettei nuoria kuolisi liikenteessä niin paljon? Miksi Suomi on jäänyt takamatkalle liikenneturvallisuuden huippumaihin verrattuna? Katso poliisiylitarkastaja Hannu Kauton haastattelu artikkelin yläpuolella olevalta videolta.

Lue myös:

    Uusimmat