Tiedot Porvoon epäillyistä poliisiampujista karttuvat vähitellen – veljeksissä outoja yksityiskohtia

Porvoon poliisiampumisista epäiltyjen veljesten motiivista ei ole vielä tietoa. Kaksikosta on kuitenkin pulpahtanut esille paljon mielenkiintoisia yksityiskohtia.

Poliisiampujiksi epäiltyjen veljesten Tukholmassa asuva isä on vahvistanut MTV Uutisille, että kyseessä ovat hänen 25- ja 30-vuotiaat poikansa. Ilta-Sanomien mukaan myös isän vaimo on syntyjään suomalainen.

Tiedossa on myös, että miehistä vanhemmalla on Ruotsin ja Suomen kaksoiskansalaisuus. Nuorempi on Ruotsin kansalainen. Miesten perhe on asunut aikoinaan Porvoossa, ja ainakin veljeksistä vanhempi on käynyt Suomessa peruskoulua.

HS: Vanhempi veljeksistä vapaaottelijana

MTV Uutisten tietojen mukaan epäiltyjen vanhempien osoitteeseen, Tukholmassa sijaitsevaan noin 50 neliön kaksioon, on rekisteröity vanhemman pojan yritys, jonka toimialaksi on merkitty kattopeltien asennus.  

Nuorempi miehistä puolestaan on ilmoittanut osoitteekseen Tukholmassa kirkolle johtavan osoitteen. Seurakunnasta kommentoidaan STT:lle, ettei kyseinen mies asu mainitussa osoitteessa, eikä kiinteistöllä edes ole asuntoja.

Ilta-Sanomien mukaan vanhempi miehistä on ollut Ruotsissa epäiltynä vero- ja kirjanpitorikoksista, mutta syyllisyydestä ei ollut näyttöä. Mies on Ruotsissa saanut vuonna 2014 käräjäoikeudessa sakkotuomion henkilöauton ajamisesta ilman ajokorttia.

Helsingin Sanomien tietojen mukaan vanhempi epäilty on otellut Ruotsissa vapaaottelijana.

Toisen mielestä mukavia, toisen mielestä outoja

Ilta-Sanomien haastattelema motellinpitäjä kertoo miesten asuneen porvoolaisessa motellissa kaksi kuukautta. Motellin omistaja kuvaili miehiä siisteiksi, mukaviksi, avuliaiksi ja kohteliaiksi. Miehet olivat kertoneet olevansa rakennushommissa.

Porvoolaisen ravintolan työntekijä kertoo puolestaan MTV Uutisille nähneensä epäiltyä kaksikkoa ennen poliisiampumista kuukauden ajan lähes päivittäin, kun he olivat käyneet syömässä ravintolassa. Työntekijä kertoo, että aina identtisesti pukeutuneista miehistä välittyi ”oudot vibat”.

Lue myös:

    Uusimmat