Porvoolaisravintolan työntekijä: Poliisiampumisesta epäillyt kävivät syömässä joka päivä noin kuukauden ajan – pukeutuivat aina täysin identtisesti: "Heistä tuli oudot vibat"

Porvoolaisravintolan työntekijä kertoo nähneensä poliisiampumisesta epäiltyjä kahta miestä kuukauden ajan lähes päivittäin, kun nämä kävivät syömässä samassa ravintolassa.


MTV Uutisten haastattelema henkilö kertoo panneensa miehet merkille, sillä nämä ilmestyivät kuin tyhjästä noin kuukausi sitten, vierailivat hänen työpaikallaan päivittäin ja sitten hävisivät.

– Muistan kun kahdella viimeisellä kerralla miehet ottivat ruoat mukaan. Se oli mielestäni erikoista, sillä he olivat aina käyneet syömässä samaan aikaan ja syöneet terassilla. Heillä vaikutti olevan silloin kauhea kiire.

Henkilö kertoo kiinnittäneensä huomiota siihen, että miehet pukeutuivat joka päivä identtisesti.

– Heillä oli aina ihan tavalliset vaatteet, mutta molemmilla tismalleen samat. Jos toisella oli valkoinen t-paita ja shortsit, niin niin oli toisellakin. Lisäksi heillä oli aina mustat vyölaukut. He eivät eronneet pukeutumisessaan missään vaiheessa. He olivat kuin kaksoset.

"Heissä oli jotain ärsyttävää"

MTV Uutisten haastattelema henkilö kuuli vain toisen miehistä puhuvan suomea. Kyseisellä miehellä oli hänen mukaansa tatuointeja. Keskenään miehet puhuivat haastatellun mukaan ruotsia.

Henkilö kertoo, että mikään miesten käytöksessä ei vaikuttanut erikoiselta. Hän kuvailee miehiä kohteliaiksi. Jokin sai kuitenkin MTV Uutisten haastatteleman henkilön karttamaan heitä.

– Monta kertaa työkaverini vitsaili heidän kanssaan, mutta minulle tuli heistä jotenkin oudot vibat. En tiedä mikä siinä oli. Heissä oli jotain ärsyttävää. 

Henkilö kertoo järkyttyneensä yhdistettyään kuukauden ajan näkemänsä miehet Porvoon poliisiampumiseen.

– Soitin monesti tauolta puolisolleni ja kerroin, että taas ne samat tyypit ovat täällä syömässä. Kun ampumiset tapahtuivat, hän heitti vitsillä, että kyseessä ovat samat kaverit.

– Kun minulle selvisi, keitä ampumisesta epäillään, kyllä se oli aika pelottavaa. He olivat käyneet työpaikallani joka päivä.

Juttua korjattu 27.8. kello 10.57: Aiemmin jutun ensimmäisessä sitaatissa haastateltavan kerrottiin sanoneen, että miehillä oli aina kova kiire. Haastatellun mukaan miehillä oli kuitenkin kiire vain kahdella viimeisellä kerralla, kun he ottivat ruoat mukaan. 

Lue myös:

    Uusimmat