Mainos

Tiedätkö sinä vastauksen poliisin leikkisään tietovisakysymykseen: Mitä yhteistä on vinttikoiralla, hälytyssireenillä ja naapurin mummolla?

”Vinttikoira, hälytyssireeni ja naapurin mummo” ovat Helsingin poliisin mukaan estäneet kuluvan vuoden aikana useita asuntomurtoja Helsingissä. Poliisi kertoo asiasta humoristisessa tiedotteessaan.

Poliisin mukaan murtovarkaiden puuhiin on puututtu kuluneen vuoden aikana onnistuneesti useampaan kertaan. Poliisin mukaan esimerkiksi vahtikoirat ovat petranneet sitten viime vuoden.

– Vahtikoirat ovat selvästi olleet vuodenvaihteen jälkeen skarpimpia, eivätkä siis yhtä helposti höynäytettävissä kuin esimerkiksi viime vuonna, kun murtomiehet syöttivät asunnossa olleen vahtikoiran kylläisen hiljaiseksi joulukinkun tähteillä, rikoskomisario Pertti Sovelius kommentoi tiedotteessa.

Vaikka poliisi laskee leikkiä, on tiedotteen taustalla oikea huoli asuntomurtojen yleisyydestä kesäloma-aikaan.

Naiskopla rouhi tiensä asuntoon ruuvimeisseleillä

Poliisin mukaan jokainen voi omalla toiminnallaan estää murtoja muun muassa sulkemalla ikkunat ja ovet kotoa lähtiessä. Myös turvalukon käyttöä suositellaan.

Toisaalta poliisi toteaa, että jossain tapauksissa oikein suljettu ovikaan ei estä ammattilaista.

– Viimeisin, harvinaisessa naiskokoonpanossa toiminut, asuntomurtoryhmä murtautui toukokuussa kantakaupungin alueella seitsemään kerrostalo-asuntoon rouhimalla asuntojen ovet auki aivan perinteisillä leveäpäisillä ruuvimeisseleillä. Ja nopeasti rouhivatkin, tiedotteessa kerrotaan.

Poliisin mukaan kerrostaloyhtiöiden kannattaakin ottaa remonttien yhteydessä huomioon se, että ovet olisivat murtosuojattuja. Suojausratkaisuillakin on kuitenkin rajansa, poliisi toteaa.

– Koiran hankkimista suunnittelevan krunikkalaisen kerrostalo-asukin ei välttämättä kannata valita roduksi erinomaisen haukkukyvyn ja riistavietin omaavaa suomenpystykorvaa, sillä murtomiesten ohella valinta saattaa karkottaa myös naapurisovun. 

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja