Tuoreet luvut: Uusia koronatartuntoja 156, kuolemantapauksia 4 – sairaalahoidossa 166

1:53
Kainuun soten pandemiajohtaja uskoo kesän vievän koronan pois: "Viime hetken häröily ei auta ketään"

Suomessa on todettu 156 uutta koronavirustartuntaa, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL.

Lisäksi uusia koronakuolemia on ilmoitettu neljä. Sairaalahoidossa on 166 potilasta, heistä tehohoidossa 34.

Laboratoriovarmistettuja tartuntoja on nyt maassamme yhteensä 84 287.

Tartuntoja on raportoitu kahden viikon aikana 4  728, kun edeltävien kahden viikon aikana niitä raportoitiin noin 7  613.

Tartuntojen määrä on siis laskenut 2  885 tapauksella.

Tartuntojen ilmaantuvuus on Suomessa nyt runsaat 85 tartuntaa kahdessa viikossa sataatuhatta asukasta kohden. Alueista suurin ilmaantuvuus on Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirissä (Hus), missä luku on nyt vajaat 153. Pienin ilmaantuvuusluku on puolestaan Keski-Pohjanmaan hieman yli 9.

Koronavirustartuntoja on todettu Suomessa koko pandemian aikana nyt yhteensä 84  287.

Pääkaupunkiseudun tartuntamäärä pieni

Epidemian laantumisesta kertovat myös isojen paikkakuntien tartuntaluvut. Helsingissä, Vantaalla ja Espoossa todettiin vuorokaudessa yhteensä 67 tartuntaa, mikä on pandemian viime ajoille tyypilliseen määrään verrattuna varsin vähän.

Helsingissä raportoitiin vuorokaudessa 35 tartuntaa, mikä nosti pääkaupungin tartuntojen kokonaismäärän 24  724:ään. Vantaalla uusia tartuntoja todettiin 19 ja Espoossa 13. Vantaan tartuntojen kokonaismäärä on runsaat 9  500 ja Espoossa tartuntoja on ollut yhteensä lähes 8  200.

Suomessa on tehty nyt noin 4,27 miljoonaa koronatestiä.

Päivitetty 12:55: Lisätty jälkimmäinen kappale kokonaan ja lisäksi tarkemmat tiedot ilmaantuvuudesta.

Päivitetty 13:59: Lisätty tiedot kuolemantapauksista ja sairaalapotilaista.

Lue myös:

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja