THL:n tuore johtaja Otto Helve ei ole huolissaan uudesta korona-aallosta: "Suoja väestössä on hyvä"
Otto Helve aloittaa Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen terveysturvaajat-osaston johtajana, kun Mika Salminen siirtyy muihin tehtäviin.
THL:n entinen johtaja Mika Salminen oli pandemian aikana Suomen kiireisimpiä asiantuntijoita. Terveysturvaajat-osaston uutena johtajana aloittava Otto Helve uskoo, että nyt THL:ssä on yhä enenevissä määrin aikaa paneutua myös muihin terveydenhuollon asioihin.
– On tehty paljon töitä koronan suhteen, ja nyt pikkuhiljaa päätä pystytään nostamaan ja katsomaan eteenpäin, Helve kertoo Uutisaamussa.
Uusi korona-aalto on alkamassa THL:n mukaan ja sairaalapotilaiden määrässä on hieman nousua. Helve ennakoi, että talven aikana tartunnoissa tulee olemaan niin sanottuja purskahduksia eli tapausryppäitä siellä täällä. Väestö on kuitenkin hyvässä suojassa vakavaa tautia vastaan rokotusten vuoksi.
Myös kynnys koronarajoitusten käyttöönottoon on erittäin korkea.
– Meillä suoja väestössä on niin hyvä, että nämä tartuntamäärät sinänsä suoraan tarkoita sitä, että tässä olisi väistämätöntä siirtyä johonkin laajamittaisiin toimiin.
Heikentääkö uusi aalto terveydenhuollon kantokykyä?
Terveydenhuollossa on käynnissä joukkoirtisanoutumisia ja alan voidaan sanoa olevan kriisissä. Helve ei kuitenkaan ole huolissaan terveydenhuollon kantokyvystä. Tällä hetkellä ei ole näköpiirissä, että tilanne muuttuisi rajusti koronan osalta.
– Ollaan siirrytty siihen vaiheeseen, että pystytään jo vähän sanomaan mihin suuntaan kokonaisuus on menossa. Sen osalta en näe, että terveydenhuollon laajamittainen kuormittuminen on kovin todennäköistä, Helve sanoo.
Maailman terveysjärjestö WHO suosittelee maskien käyttöä joukkoliikenteessä, ja Saksa aikoo ottaa jälleen maskit käyttöön kaukoliikenteessä.
Helven mukaan Suomessa ei ole välttämättä tehokasta ottaa käyttöön yksittäisiä ehkäiseviä toimia.
– On usein käytetty sellaista vertausta, että on sukellusvene, missä on viisi luukkua ja, jos yksi niistä pannaan kiinni, niin sen vaikutus ei ole kauhean suuri, Helve kertoo perusteluksi yksittäisten toimien tehottomuuteen.
Helve muistuttaa kuitenkin, että jos on korkea riski sairastua koronaan, on maskin käyttöä ja muita yksittäisiä toimia järkevä hyödyntää.
Juttua päivitetty klo 12.36: Lisätty ingressiin ja tekstiin, että Helve aloittaa THL:n terveysturvaajat-osaston johtajana.
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää