Kesä ja helteet painavat päälle: Uskaltaako nyt ottaa irtioton koronasta? "Kyllä koronan voi hetkeksi unohtaa"

0:30
Näin korona vaikuttaa kesän rientoihin: "Sen voi hetkeksi unohtaa, mutta…"

Kesällä koronan aiheuttamaa huolta tulee olemaan vähemmän, kertoo sosiaali- ja terveysministeriö.

– Kyllä varmaan koronan hetkeksi voi unohtaa, STM:n osastopäällikkö Satu Koskela sanoo kesälaitumille kirmaaville suomalaisille.

– Mutta luotan siihen, että suomalaiset ovat oppineet huolehtimaan hygieniatoimista ja pitämään riittäviä etäisyyksiä, ja muistaa sen, että oireisena ei vahingossakaan lähdetä liikkeelle, vaan mennään testiin. Tällaisilla perusmuistisäännöillä pärjää hyvin, Koskela sanoo.

Koronaa Suomessa vähän

THL:n Mika Salminen pitää koronan ilmaantuvuutta alhaisena koko Suomessa.

– Etelä-Suomessa ilmaantuvuus on vähän korkeampi kuin muualla. Kyllähän me on tultu alle 50 (ilmaantuvuuslukuun) kaikilla alueilla Suomessa. Valtaosa Suomessa ilmaantuvuus on todella matala, Salminen sanoo.

MTV Uutiset kertoi aiemmin perjantaina, että rokotteita virtaa Suomeen tulevina kuukausina hyvin paljon. Kysymysmerkkinä kuitenkin on vielä, riittääkö rokotteiden tuoma suoja, kun ihmiset alkavat liikkua enemmän ja esimerkiksi rajaliikennettä avataan.

– Täyttä varmuutta siitä ei ole, koska osa väestöstä on rokottamatta ja kahden rokotteen suojaa ei ole (vielä paljoa). Tilanne näyttää rauhalliselta ja hyvältä. Jos jäljellä olevia suosituksia noudatetaan, on hyvä tulevaisuus edessä, STM:n Koskela sanoo.

Salminen myös muistuttaa, ettei koronavirus tartu niin helposti kesäaikana.

– Se suojelee meitä aika paljon. Samaan aikaan (rokote)kattavuus kasvaa koko ajan eli mennään koko ajan parempaa kohti. Syksy on vähän kysymysmerkki, mutta jos saadaan suurin osa väestöstä rokotettua ja ihmiset haluavat rokotteen ottaa, lähtökohta on aika hyvä, Salminen toteaa.

Videot

Uusimmat

Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja