Suomessa rokotekattavuus nousee hyvää tahtia ja yhä useampi on saanut jo kaksi rokotusannosta. Rokotteet suojaavat hyvin koronan vakavalta tautimuodolta.
Rokotettujen elämä saattaakin muuttua normaalimpaan suuntaan, arvioi THL:n johtava erityisasiantuntija Mia Kontio. Käytännössä tämä voisi tarkoittaa esimerkiksi erilaisia ohjeistuksia täysin rokotetuille.
– Kyllähän tähän kahden rokotuksen jälkeen täytyy saada helpotuksia elämään, hän sanoo.
– Varmasti maskisuositukseenkin puututaan rokotettujen osalta.
Lue myös: THL valmistelee uutta maskisuositusta
Miten käy karanteeneille?
Karanteenien osalta ohjeistukset saattavat myös muuttua. Kontion mukaan edelleen erityistä tarkkaavaisuutta on pidettävä yllä, kun on kyse hoivakodeissa tapahtuneista altistuksista.
– Näissä oltava varovainen, koska siinä alttiita ihmisiä ympärillä.
– Muuten, jossa normaaleja ihmisiä ympärillä, karanteeni on turha. Näitä täytyy harkita.
Koronatestauksen ja flunssaoireiden osalta Kontio näkee, ettei täysin rokotettujen tarvitse välttämättä hakeutua testattavaksi aivan pienimmistä oireista.
– Vakavissa oireissa ilman muuta. Pienestä nuhasta ei välttämättä sitten ole tarvetta.
Samat ohjeet pätevät myös niihin, jotka ovat sairastaneet koronan ja saaneet yhden rokoteannoksen.
– Ihmisen suojan kannalta nämä ovat verrannollisia toisiinsa (sairastettu korona ja yksi rokote sekä kaksi rokotetta). Samat säännöt pätevät molemmissa, Kontio sanoo.
Koronavilkku poistoon?
Koronavilkkua ei kuitenkaan kannata sännätä poistamaan, vaikka olisikin rokotettu.
