Kuka voi saada nyt koronan tehosterokotteen? THL:n Hanna Nohynek vastaa

Koronaviruksen tehosterokotteita on jo alettu jakaa osassa hyvinvointialueista riskiryhmiin kuuluville, ja loppujen alueiden on määrä aloittaa tehosteannosten jakaminen parin viikon sisällä.

Koronan riskiryhmiin kuuluvat 65 vuotta täyttäneet, 18 vuotta täyttäneet, joilla on perussairauksia sekä 12 vuotta täyttäneet, joilla on vakavia immuunipuutostiloja. Heille koronarokotus on maksuton.

Koronainfektioiden määrät ovat Suomessa lisääntyneet, mikä näkyy myös perusterveydenhuollossa sekä sairaaloissa, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ylilääkäri Hanna Nohynek MTV Uutisille.

– Koronan ilmaantuvuus on suurinta Kainuussa, Etelä-Savossa ja Kymenlaaksossa, mutta määrällisesti sitä on eniten Etelä-Suomessa.

Osa sairastuneista olisi saattanut välttää koronan rokotteella

Ollaanko rokotusten kanssa jo myöhässä, kun korona nostaa selvästi päätään?

Nohynek muistuttaa, että THL antoi jo syyskuussa suosituksen, että pitkäaikaishoitolaitoksissa ja hoitokodeissa asuville voitaisiin antaa koronarokotukset heti, kun ne ovat saatavilla, eli syyskuun lopussa tai lokakuun aikana.

Nohynek arvioi, että osa koronaan jo sairastuneista olisi saattanut välttää taudin rokotteella.

– Täytyy kuitenkin muistaa, että koronarokote ei ole kauhean hyvä ehkäisemään infektioita. Rokotussuojasta huolimatta voi saada infektion, mutta rokote suojaa vakavalta taudilta.

Milloin muu väestö voi saada tehosterokotteen?

Koronarokotteita jaetaan nyt siis riskiryhmäläisille, mutta muu väestö joutuu vielä odottelemaan, mikäli haluaa tehosteannoksen.

Aikataulusta ei ole vielä varmaa tietoa.

– Toivotaan, että se tapahtuu jo tällä koronakaudella, mutta se on rokotevalmistajista kiinni, haluavatko he tuoda rokotteita apteekkimyyntiin. Siinä on erilaisia juridisia seikkoja, joita valmistajien täytyy varmistaa, Nohynek kertoo.

Hänen mukaansa kiinnostus koronarokotteita kohtaan on selvästi vähentynyt maailmalla, minkä vuoksi rokotteita riittäisi myös apteekkimyyntiin reseptillä.

Korona valtaosalle lievä infektio

Ylilääkäri Nohynekin mukaan korona on valtaosalle väestöstä lievä infektio.

– Korona on selvästi osoittanut sen, että kierros toisensa jälkeen se muuttuu lievemmäksi. Siihen vaikuttaa tietysti se, että meillä on väestössä paljon immuniteettia sekä sairastetun taudin että saatujen rokotteiden vuoksi.

– Mutta ilman mitään suojaa tämänkin kauden korona voi aiheuttaa todella vakavan taudin. Se on syy, miksi hauraita ihmisiä halutaan suojata tehosterokotteella.

Lue myös:

    Uusimmat