Therese Johaugilta hurja kommentti keväästään

Maastohiihdon ykköstähti Therese Johaug on tottunut luottamaan korkeanpaikan harjoitteluun, mutta koronaviruspandemia karsii norjalaishiihtäjänkin vuoristoharjoittelua kesällä. Johaug aikoo matkustaa vuoristoleirille aikaisintaan elokuussa.

– Olen sopeutunut ajatukseen, että korkeanpaikan harjoittelua on nyt vähemmän. Menen mieluummin leirille vasta, kun tiedän, että pystyn tekemään ne harjoitukset, joita kaipaan, Johaug sanoi uutistoimisto NTB:lle.

Johaug, 31, aikoo harjoitella kesän kotimaassaan. Norjan viranomaiset ovat rajoittaneet kansalaistensa matkustamista, vaikka tunturimaan rajoja on jo raotettu Tanskan suuntaan.

Johaug aio pullikoida sääntöjä vastaan.

– Matkustan korkealle sitten, kun viranomaiset antavat luvan, Johaug sanoi.

Osa Norjan maastohiihtomaajoukkueesta on harjoitellut tällä viikolla Oslossa. NTB:n mukaan Johaug vaikutti leirillä yhtä latautuneelta ja hyvävoimaiselta kuin yleensäkin.

– On hienoa, että pääsimme pitkästä aikaa harjoittelemaan yhdessä. Edellisestä kerrasta on jo aikaa, Johaug sanoi ja muisteli hiihtäneensä muiden kanssa yhdessä viimeksi Holmenkollenin 30 kilometrillä maaliskuun alkupuolella.

Sponsoritapaamiset vaihtuivat harjoitteluun

Koronaviruspandemia merkitsi Johaugillekin tyystin poikkeuksellista kevättä. Hiihtäjän kevääseen kuuluvat yleensä tapaamiset yhteistyökumppanien kanssa, mutta nyt ne ja erilaiset näytöskisat olivat pannassa.

– Ehkä olen harjoitellut keväällä enemmän kuin tavallisesti, Johaug totesi.

Toteamus lupaa vastustajille hikisiä hetkiä ensi talven laduilla, sillä Johaug oli jo viime talvella lähes voittamaton.

Ensi torstaina Johaug kisaa vain itseään vastaan 10 000 metrin juoksussa Oslossa. Hän osallistuu kansainväliseen Impossible Games -kutsukilpailuun Bislettin stadionilla ja tavoittelee kympillä MM-tulosrajaa.

Johaugin oli määrä kisata elokuussa Pariisin EM-kisojen kympillä, mutta kisat peruuntuivat.

Lue myös:

    Uusimmat