Texasin tulvat koetelleet myös eläimiä: Sadat lemmikit erossa omistajistaan, villieläimiä tuotu hoitoon

Yhdysvaltain etelävaltioita Texasia ja Louisianaa kurittanut Harvey-myrsky ja sen aiheuttamat tulvat ovat laittaneet koville paitsi alueen ihmisasukkaat myös eläimet.

Osa evakuoiduista on pystynyt viemään lemmikkinsä mukanaan paetessaan, mutta osa on joutunut jättämään tai hylännyt eläinkumppaninsa tulvan armoille.

Tulva-alueilla on tuotu hätämajoituspaikkoihin satoja lemmikkejä, enimmäkseen kissoja ja koiria, joita yritetään nyt palauttaa omistajilleen.

Tulvavesien alkaessa vetäytyä moni texasilainen odottaa hermostuneena mahdollisuutta palata tarkastamaan koti- ja lemmikkieläintensä vointia. Crosbyn kaupungissa asuva Lane Averett, 59, joutui äkkilähdön eteen, kun tulva vaurioitti hänen kotinsa lähistöllä sijaitsevaa kemikaalitehdasta niin pahasti, että alue evakuoitiin räjähdysvaaran takia.

– Minulla on koira ja kolme kissaa sekä vasikka, jotka on suljettu eläintenkuljetustraileriin, missä ei ole ruokaa tai vettä. Niiden pitää saada ruokaa ja vettä tänään, hätämajoituksessa oleileva Averett kertoi uutistoimisto AFP:lle.

Pelastustiimejä myös eläimiä varten

Eläimiä on pelastettu tulva-alueilla kuten Houstonissa koulutettujen eläinpelastajien voimin. Myös kodittomien eläinten eläinsuojia on evakuoitu.

Eläintenpelastusoperaatioihin valmistauduttiin jo ennalta, kun Harvey-hurrikaanin tiedettiin suuntaavan kohti mannerta. Oppia oli otettu vuonna 2005 New Orleansiin iskeneestä Katrina-hurrikaanista, jonka aikana kymmeniätuhansia lemmikkejä kuoli.

Katrinasta opittiin, että lemmikkien pelastaminen on tärkeää myös ihmishenkien säilymisen kannalta. Yli 40 prosenttia Katrinan aikaan evakuoinnista kieltäytyneistä kieltäytyi lähtemästä, koska ei raaskinut jättää lemmikkejään.

Satoja oravanpoikasia tuotu hoitoon, muurahaiset pelastautuvat lauttoina

Lemmikki- ja kotieläinten ohella tulva on koetellut villieläimiä. Texasin alueella on meneillään oravien lisääntymiskausi, ja eläinsuojiin on tuotu satoja vedenvaraan joutuneita tai orvoksi jääneitä oravanpoikasia.

Julkisuuteen on noussut myös hurrikaanin mukaan nimetty Harvey-haukka, joka lyöttäytyi myrskyn riehuessa houstonilaisen taksinkuljettajan seuraan. Lintu etsi suojaa taksin etupenkiltä, eikä suostunut poistumaan, joten taksinkuljettaja William Bruso ajeli Harvey kyydissään ympäri kaupunkia ja raportoi kaksikon myrskymatkasta Youtubessa. Haukkakin päätyi lopulta villieläinhoitajien käsiin.

Texasin tulimuurahaiset puolestaan ovat pyrkineet pelastamaan itse itsensä ja yhdyskuntansa takertumalla toisiinsa ja muodostamalla kelluvia lauttoja. Lauttojen keskelle muurahaiset kokoavat kuningattarensa ja munat, jotka pysyvät näin turvassa tulvan vetäytymiseen asti.

Hyvin suuriksikin paisuvat, kelluvat muurahaislautat ovat aiheuttaneet huolta tulva-alueiden asukkaissa, sillä tulimuurahaisen pistot ovat kivuliaita ja voivat olla yliherkille jopa hengenvaarallisia. 

Lue myös:

    Uusimmat