Hurrikaanin runtelelema Acapulco kaaoksessa: Ihmisiä tunkeutunut toisten koteihin
Meksikossa osa Otis-hurrikaan runteleman Acapulcon rantakaupungin asukkaista vartioi naapurustojaan ryöstelyltä viidakkoveitsin ja pesäpallomailoin aseistettuna.
Progreson alueella paikalliset ovat käyttäneet metallisia kattopaneeleja ja muita hurrikaani Otisin jälkeensä jättämää romua tukkiakseen sisäänkäynnit kaduille.
– (Illan tultua) ihmiset tekevät barrikadeja estääkseen toisilta pääsyn. He käyttävät sitä, mitä lojuu kadulla, paikallinen asukas Salvador Chavez kertoo AFP:lle.
Chavezin mukaan ihmisten on havaittu myrskykatastrofin jälkimainingeissa tunkeutuvan toisten koteihin.
Otisin rantautumisen jälkeen supermarkettien hyllyt oli nopeasti kaluttu paljaaksi ryöstelyaallon myötä.
Osa kiinteistönomistajista on turvautunut aseellisiin vartijoihin ryöstelyn estämiseksi.
Acapulco veti aikoinaan puoleensa Hollywood-tähtiä, mutta kaupungin turvallisuustilanne on heikentynyt viime vuosina, pitkälti huumekartelleihin yhdistetyn väkivallan vuoksi.
Myrsky surmasi lähes 50
Otis rantautui Acapulcon alueelle noin viikko sitten ja aiheutti laajoja sähkö-, vesi- ja puhelinkatkoksia. Viestintäyhteyksien katkeaminen alueella on vaikeuttanut vahinkojen laajuuden arviointia. Yhteyksiä on onnistuttu kuitenkin palauttamaan useilla alueilla.
Hallituksen mukaan myrskyn jäljiltä tiedetään kuolleen ainakin 46 ihmistä, joista kolme oli ulkomaalaisia. Lisäksi lähes 60 ihmistä on kadoksissa.
Meksikon rannikkoa lähestyessään Otis-myrsky voimistui nopeasti viisiportaisen Saffirin-Simpsonin asteikon korkeimpaan luokkaan, mikä yllätti viranomaiset.
Alueelle on lähetetty avustustoimiin tuhansia sotilaita, jotka auttavat jakamaan ruokaa ja vettä. Tuhoalueille on lähetetty myös lääkäreitä, jotka tarjoavat hoitoa sitä tarvitseville.
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää