Teuvo Teräväisen ja Sebastian Ahon päävalmentajana toimiva NHL-legenda kerää kiitosta – "Se treenaa salilla joka päivä viimeisenä kuin hullu"

Teuvo Teräväinen: Carolinassa hyvä kausi ja hyvä boogie 2:40
Teuvo Teräväinen lauantaina Bermuda-turnauksessa Helsingin Kalastajatorpalla.

Carolina Hurricanesin hyökkääjä Teuvo Teräväinen solmi tammikuussa seuran kanssa viiden vuoden mittaisen ja 24 miljoonan euron arvoisen sopimuksen, jonka myötä suomalainen tienaa noin 4,8 miljoonaa euroa kaudessa. Ennen tulevalla sesongilla voimaan astuvaa sopimusta on aikaa nauttia kesäharjoittelun ohessa golfista ja tenniksestä.

Teräväinen kertoo seuranneensa joukkuetoveri Sebastian Ahon viime päivinä puhuttanutta sopimustilannetta, mutta ei nähnyt tilanteessa lopulta dramatiikkaa. Kaksikko keskusteli asiasta puhelimessa tilanteen ollessa käynnissä.

– Mielestäni siinä ei ollut mitään mullistavaa. Oli selvää, että Sepe meillä kuitenkin jatkaa. Sopimusasia eteni vain vähän eri tavalla kuin yleensä, mutta hyvin lopulta kävi, Teräväinen sanoo MTV Urheilulle Helsingin Kalastajatorpalla, jossa pelattiin lauantaina perinteinen tenniksen Bermuda-turnaus.

Hurricanesin tulevaisuus on Teräväisen mukaan valoisa. 

– Meillä oli hyvä kausi ja saimme hyvän boogien kaupunkiin. Halli oli loppukaudesta ihan täynnä. Oli siistiä pelata siellä, toivottavasti jatkuu samalla tavalla.

Hurricanesin päävalmentajana toimii seuran pelaajalegenda Rod Brind'Amour. Teräväisen mukaan valmentajan mentaliteetti ei ole muuttunut pelivuosista.

– Se treenaa salilla joka päivä viimeisenä kuin hullu. Hän on hyvä esimerkki meidän nuorille pelaajille. Sopivassa suhteessa vaativa ja antaa sopivasti tehdä virheitä. Jämäkkä äijä, joka suun avatessaan puhuu asiaa ja kaikki kuuntelee, Teräväinen kuvailee.

Kesälomasuunnitelmat hyökkääjällä ovat yksinkertaiset. 

– Vähän pitäisi yrittää treenailla, että pystyy ensi kaudella taas pelamaan. Golfia ja kavereiden kanssa oleskelua, eli ihan normaalia elämää, Teräväinen kertoo.

Lue myös:

    Uusimmat