Teslan kivikovan haastajan tuotanto käynnistyi – tämä 830 kilometrin toimintamatkaan yltävä sähkösukkula on tulossa Suomeenkin
Täyssähköistä luksus-sedania vuosikaudet leiponut Lucid alkaa vihdoin ja viimein lunastaa odotuksia. Kalifornialainen start-up alkoi keskiviikon vastaisena yönä syytää liukuhihnoilta loistovaununsa Airin ensipainosta Arizonan tehtaillaan, InsideEV's kertoo.
Dream Editioniksi nimettyä erikoispainosta valmistetaan kaikkiaan 520 kappaletta. Asiakastoimitukset alkavat Lucidin mukaan ripeästi, sillä ensimmäiset autot liihottavat tilaajilleen jo lokakuun aikana.
Alun perin ennakkotilausten määräksi ilmoitettiin tasan 500, mutta Lucid ei kaiketi kyennyt hillitsemään hype-himojaan. Ennakkosarjan lopullinen lukumääräksi rukattiin 520, mikä viittaa auton toimintamatkaan.
Lucid kun kertoi yhden latauksen siivuksi 500 mailia eli 800 kilometriä, mikä myös rajattiin ensierän tilausmääräksi. Loppujen lopuksi pantiin vielä 20 maililla eli reilulla 30 kilometrillä paremmaksi.
Samalla Lucid kuittasi kirjoihin 20 uutta ensi-Airin tilannutta asiakasta.
– Lucidin kehittämällä akkuteknologialla voi ajaa entistä pidemmälle entistä vähemmällä kulutuksella. Esimerkiksi Lucid Air Grand Touring kulkee 112 kWh:n akkupaketilla 825 kilometriä, mikä tarkoittaa alan parasta hyötysuhdetta 7,3 kilometriä per kWh, Lucidin toimitusjohtaja Peter Rawlinson hehkutti.
Taustalla Tesla-väkeä
Sähköautopioneeri Tesla on saamassa kotikentälleen varteenotettavan haastajan. Lisää hiiliä pääjohtaja Elon Muskin jakkaran alle kasaa se, että Rawlinson hankki kannuksensa nimenoman Teslan leirissä.
Ennen Lucid-keikkaa hän toimi Teslan Model S -mallin suunnitteluryhmän pääinsinöörinä. Rawlinsonilla onkin hieman samanlainen etulyöntiasema kuin valmentajalla, joka aiemmassa pestissään on luonut vastustajan taktiikan.
Ominaisuuksiensa puolesta urheilullinen luksus-sedan yltää hyvinkin esikuvansa Tesla Model S -mallin tasolle. Hattaran kevyt muotoilu tekee kunniaa Air-nimelle.
Silmiä hivelevän ulkomuodon ohella tällä autolla on muutakin tarjottavaa. Airiin ahdetut 1 080 hevosvoimaa kirittävät menopelin nollasta sataan 2,5 sekunnissa.
Neljän sadan sileä taittuu 9,9 sekunnissa. Kiihtyvyydessä Air jää vain silmänräpäyksen päähän Teslan äärimmilleen viritetystä Model S Plaidista, joka kiihtyy nollasta sataan noin kahdessa sekunnissa.
Joidenkin tietojen mukaan Airista olisi kumminkin suunnitteilla kolmella sähkömoottorilla varustettu versio. Perus-Airista viritelty vauhtiversio voisi panna kampoihin myös Plaidille.
Juhlallista avajaistilaisuutta seurasi muiden muassa Arizonan kuvernööri Doug Ducey, joka hehkutti Lucidin osavaltioon luomaa taloudellista toimeliaisuutta.
Yhtiön ennakoidaan tuovan jopa 9 miljardin dollarin edestä suoria ja epäsuoria tuloja vuoteen 2024 mennessä. Uusien työpaikkojen määräksi uumoillaan 15 000:tta.
Air astuu varsin arvovaltaiseen seuraan. Sen kilpakumppaneiksi mainitaan Model S:n ohella Mercedes-Benz EQS ja Audi e-tron GT.
Lucid arvioi yltävänsä ensimmäisen tuotantovuoden kuluessa noin 34 000 auton sarjaan. Kymmenen vuoden tähtäimellä tavoitteeksi on asetettu 400 000 auton vuosituotanto.
Lähde: InsideEV's
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää