Tesla-moguli Musk lupaa: Uusi tutka näkee läpi lumen, sumun ja sateen – 3D:nä ja vaikka UFOtkin

Perinteiset autoissa käytetyt parkkitutkat ja etäisyysmittarit ovat toimineet epäluotettavasti, jos esimerkiksi Suomen olosuhteissa niiden päälle on muodostunut jäätä tai satanut lunta. Teslan uusi tutka poistaa nämä ongelmat.

Tesla julkisti Elon Muskin kirjoittamassa blogissaan, että sen autoihin on ladattavissa uusi ohjelmistopäivitys. Tuo päivitys ottaa laajempaan käyttöön autoihin asennetun tutkan, joka alun perin oli tarkoitettu tukemaan perinteisten ultraäänitutkien toimintaa. Tätä tutkaa on asennettu autoihin lokakuusta 2014 lähtien.

Tutka kykenee näkemään perinteisistä nykyautojen sensoreista poiketen näköesteiden läpi ja mittaamaan eteen sattuvia esineitä kolmiulotteisesti.

Se siis ei ole moksiskaan esimerkiksi lumesta ja jäästä, jotka aiheuttavat suomalaisautoilijoille päänvaivaa talvisaikaan peruutellessa – tällä hetkellä käytössä olevat sensorit aiheuttavat hälytyksen, kun parkkitutkan eteen muodostuu jäätä tai sataa lunta.

Elon Musk kertoo, että uuden tutkan tukena tulee toimimaan autojen välillä toimiva pilvipalvelu. Vaaranpaikat välitetään autojen kesken tietoverkon kautta reaaliajassa, näin onnettomuuden riski vähenee.

Tesla kertoo, että järjestelmä siis oppii ajan myötä lisää tiestöstä. Tällä vältetään myös väärät hälytykset, eli tilanteet, joissa auton oma tutka tulkitsee jonkin objektin esteenä ja tekee äkkijarrutuksen syyttä suotta.

Blogissa esimerkkinä on limonaditölkki, jonka pohja on tunnetusti tutkalle hankalan muotoinen ja aiheuttaa järjestelmään heijasteen, joka vastaa suurta ja kovaa estettä tiellä.

Teslan tutka osaa mallintaa esineen useammasta kulmasta, käytännössä kolmiulotteisena, jolloin väärän hälytyksen mahdollisuus pienenee.

Hankalimpana ja monitulkintaisimpana tapauksena Musk kertoo blogauksessaan tapaukset, joissa tie joko nousee tai laskee ala- tai ylämäkeen ja sopivassa kohtaa tien yläpuolella on asetettuna joko opastekyltti tai rakennettuna silta.

Alaspäin putoavaa tietä ennen voi Teslan tutkan mukaan näyttää siltä, että esimerkiksi silta on este tiellä. Sama ilmiö voi tulla ylämäessä, jos edessä oleva opaste on sellaisella kohtaa, että se tietokoneen tulkinnan mukaan on este tiellä.

Näissä tapauksissa Musk kertoo järjestelmän hyödyntävän pilvipalvelusta saamaansa tietoa. Ajan mittaan tieto kertoo, missä kohdissa reittiä on kiinteiksi esteiksi tutkan mittaamia esineitä, mutta joissa kuljettaja ei ole tehnyt jarrutustoimenpiteitä.

Muskin tarina ei kerro, miten auto käyttäytyy esimerkiksi ensimmäisellä kerralla ongelmalliseen paikkaan joutuessaan, mutta voisi kuvitella, että moni tällainen paikka saadaan merkittyä turvalliseksi ennakolta.

Järjestelmä nojaa siis vahvasti oppivaan ja pilven kautta jaettavaan mekanismiin. Tällöin, jos auto havaitsee edessään esteen, jota ei ole merkitty kartastoon, se aloittaa miedolla jarrutuksella hyvissä ajoin. Mikäli järjestelmä tulkitsee kyseisen esteen toistuvilla mittauksilla kiinteäksi esineeksi, se voimistaa jarrutusta lähes pysähdyksiin saakka.

Yksi Muskin esille tuomista ominaisuuksista oli myös uuden tutkan kyky havainnoida edessä ajavien autojen käytöstä mittaamalla jatkuvasti signaalin matkaa ja aikaa, jonka se kulkee Tesla-yksilön ja edellä ajavan auton välillä.

Omaperäisen Muskin omaperäisessä esimerkissä edelläajava voi törmätä vaikka tielle laskeutuneeseen UFO:on, kun taas Tesla ei.

Huomautuksena mainittakoon, että monien muidenkin automerkkien uusimmissa maleissa on etutörmäysvaroitin, joka hälyttää uhkaavan tilanteen sattuen ja suorittaa myös hätäjarrutuksen mikäli tilanne etenee hallitsematta hälytyksen jälkeenkin.

Lähde: Teslan blogi

---

Tämän videon Tesla tutkii ympäristöään perinteisin menetelmin

Tesla ajaa ilman kuljettajaa – jääkö toimittaja alle? 1:24

Lue myös:

    Uusimmat