Tesla esitteli maailman nopeimman auton: Nollasta sataan alle kahdessa sekunnissa – 1 000 km yhdellä latauksella

Tesla esitteli varhain tänä aamuna Suomen aikaa sekä sähköisen kuorma-auton että hieman yllättäen myös seuraajan alkuperäiselle Roadsterille.

Teslan toimitusjohtaja Elon Musk hehkutti uutta Roadsteria ja kertoi sen olevan maailman nopein sarjatuotantoauto. Hän väitti auton kiihtyvän nollasta sataan 1,9 sekunnissa. Yksikään tuotantoauto ei ole aiemmin onnistunut alittamaan kahden sekunnin maagista rajaa. Ennätyksellinen on myös auton kiihtyvyys sataan mailiin eli noin 160 kilometriin tunnissa: 4,2 sekuntia. Kolmatta ennätystä lupailtiin varttimailille, jonka uusi Roadster taputtelee ensimmäisenä tuotantoautona alle yhdeksässä sekunnissa.

Auton tarkkaa huippunopeutta ei paljastettu, mutta Musk kertoi sen olevan vähintään 400 kilometriä tunnissa. Myöskään hevosvoimista ei ole tietoa, mutta vääntöä löytyy täysin järjettömältä kuulostavat 10 000 newtonmetriä.

Mutta ehkä kaikkein hämmästyttävin asia uudessa Roadsterissa on sen toimintasäde. Musk kertoi, että autolla pääsee yhdellä latauksella tuhat kilometriä. Autossa on 200 kWh:n akusto, mikä kielii akkuteknologian merkittävästä kehityksestä. Vertailun vuoksi: Huomattavasti suuremmissa ja painavammissa Model S:ssä ja Model X:ssä on parhaimmissakin malleissa vain 100 kWh:n akkupaketti.

Tänään aamulla esitelty auto on kuitenkin vasta prototyyppi. Se ei sellaisenaan ole vielä tieliikennekäyttöön soveltuva, sillä siitä puuttuvat muun muassa sivupeilit, jotka toistaiseksi vaaditaan niin meillä kuin rapakonkin takana. Auton futuristinen ohjauspyöräkään tuskin tulee aivan nyt nähdyn kaltaisena tuotantomalliin.

Auton perusmallin hinta tulee asettumaan noin 200 000 dollarin tuntumaan. Sen tuotantoversiota odotetaan myyntiin parin vuoden sisällä.

***

Vapise Tesla – tässä tulee Faraday Future FF 91 2:12

Lue myös:

    Uusimmat