Terrori-iskut ovat vähentäneet matkailua Turkkiin – kysyntä pudonnut

Turkin turismi lamaannuksessa terrorismin takia 1:17

Heikentynyt turvallisuustilanne on vähentänyt valmismatkojen tarjontaa Turkkiin, arvioi toimitusjohtaja Heli Mäki-Fränti Suomen matkatoimistoalan liitosta Smalista. 

Smalin maaliskuisen tilaston mukaan Suomesta Turkkiin suuntautuvien valmismatkojen tarjonta väheni 25 prosenttia viime vuodesta. 

– Matkanjärjestäjät pyrkivät arvioimaan kohteiden kysyntään vaikuttavia tekijöitä. Tarjonta Turkkiin ylipäätään on tippunut Euroopan-laajuisesti, Heli Mäki-Fränti kertoo. 

Turkissa on kuluvan vuoden aikana tehty useita terrori-iskuja.  

Muun muassa Finnmatkat on vähentänyt Turkin-valmismatkojen tarjontaa. Finnmatkojen viestintäpäällikön Julia Melnikin mukaan kysyntä on ollut vähäisempää kuin viime vuonna. Tarjonnan supistamisen vuoksi myynnissä olleet matkat ovat kuitenkin käyneet kaupaksi. 

Myös Tjäreborgilta kerrotaan, että tarjontaa Turkkiin on vähennetty hieman. 

Tuttu kohde tuntuu turvalliselta

Aurinkomatkat kertoo jopa lisänneensä Turkkiin suuntautuvien valmismatkojen tarjontaa viime vuodesta. Smalin tilaston mukaan Turkki on edelleen Kreikan jälkeen kesän suosituin valmismatkakohde.  
Tälle kesälle Suomessa oli myynnissä noin 80 000 valmismatkaa Turkkiin.  

– Yleensä mitä tutumpi kohde on, sitä vähemmän yksittäiset tapahtumat tai tapahtumasarjat vaikuttavat ihmisten haluun matkustaa sinne. Tuhannet suomalaiset ovat matkustaneet Turkkiin useina vuosina. Tuttu kohde luo turvallisuudentunnetta, Heli Mäki-Fränti sanoo. 

Turkin terrori-iskut ovat viime aikoina kohdistuneet Istanbulin ohella pääkaupunki Ankaraan. Matkatoimistojen valmismatkat suuntautuvat valtaosin Turkin rannikon lomakohteisiin. 

Finavian mukaan ainakin Turkish Airlines lentää Helsingistä suoraan Istanbuliin. Finnair lopetti Istanbulin-reittinsä vuonna 2011 vähäisen kysynnän vuoksi.  

Istanbulissa 41 kuollutta ja 239 haavoittunutta 1:49

Kapteeni Paronnen uskoo ISISin ollevan iskun takana 3:14

Lue myös:

    Uusimmat