Vili-kissa on töissä Ylistarossa sijaitsevassa vanhainkoti Västinkartanossa Ehtootupa-osastolla. Työpäivät kuluvat nukkuen, syöden ja osastolla ihmetellen. Vilin ura on ollut menestyksekäs, sillä henkilökunta on ylentänyt sen jo terapeutin asemaan.
Alussa Vili oli aivan tavallinen navettakissa.
– Kuulimme kaverilta, että kolme kissanpentua tarvitsee nopeasti kodin, omistajat Päivi Kytömäki ja Risto Sarvikas muistelevat.
Niin valkeaharmaa Vili haettiin kotiin. Aluksi kissa eli melko tavanomaista kotielämää.
Sitten, kahdeksan vuotta sitten, kävi ilmi, että Vilillä on erityistaitoja hoitoalalla.
"Vili vain päätti tulla töihin omatoimisesti"
Nykyisin Vili on töissä Ylistarossa sijaitsevassa vanhainkoti Västinkartanossa Ehtootupa-osastolla. Työpaikkaa ei erikseen tarvinnut hakea: kesäaikaan Vili vaelteli uteliaisuuttaan itsekseen asukkaiden grillausiltamiin, tuoksujen ja äänien perässä.



