Terapiaa, itsetuhoisuutta, traumoja – MTV Uutisten lukijat kertovat, miltä tuntuu olla koulukiusattu: "Olen lähes aina valppaana siltä varalta, että joku käy kimppuuni"

MTV Uutiset julkaisee tässä artikkelissa lukijoiden kokemuksia koulukiusaamisesta ja seurauksista, joita kiusaamisella on ollut. 

MTV Uutiset pyysi sosiaalisen median kanavissaan lukijoiden ja katsojien kokemuksia koulukiusaamisesta. 

Erilaisia tarinoita lähetettiin sekä somen että sähköpostin välityksellä lukuisia – kiitos jokaiselle viestin lähettäneelle rohkeudesta. 

Vaikka tarinat ovat erilaisia, niillä on useita yhdistäviä tekijöitä. Moni on joutunut kiusatuksi hyvin varhain opintiellään, ja kiusaamista on useissa tapauksissa kestänyt vuosia – jopa peruskoulun ajan. 

Lukijat ja katsojat ovat elämänsä aikana kokeneet muun muassa haukkumista ja nimittelyä, syrjintää, uhkailua, omaisuuden varastamista ja fyysistä väkivaltaa, kuten potkimista ja lyömistä.

Vaikutukset ovat olleet monella kauaskantoiset. On pelkotiloja, epävarmuutta, masennusta jopa itsetuhoisia ajatuksia. 

MTV Uutiset kokosi muutaman sähköpostitse tulleen tarinan, joiden totuudenmukaisuutta ei kuitenkaan ole voitu sataprosenttisesti vahvistaa.

Kiusaaminen johti itsensä vahingoittamiseen ja terapiaan

Kiusaaminen alkoi, kun olin 2. luokalla. Silloin minua haukuttiin rumaksi ja läskiksi. Jo tuolloin aloin itsekin nähdä itseni sellaisena: rumana ja läskinä. Ja sellaisena näen itseni edelleen, yläasteikäisenä. 

Haukkuminen vain yltyi ala-asteen aikana. Sitä tehtiin suoraan päin naamaa ja pahaa puhuttiin myös selän takana. Opettajat yrittivät puuttua tilanteeseen, mutta laihoin tuloksin. 

Jo 4. luokalla – vain 10-vuotiaan – aloin toivomaan, että kuolisin. Purin pahaa oloani viiltelemällä, eivätkä vanhemmat huomanneet mitään. Koulussa minulle näytettiin netistä laihdutusvideoita. ”Tee näin, niin laihdut läski”, he sanoivat. Aloin vähentämään syömistäni. 

Ala-aste päättyi, ja hetken toivoin, että yläasteella kiusaaminen loppuisi ja saisin vihdoin oikeita kavereita. Ei loppunut. Vanhat luokkalaiseni levittelivät minusta juoruja ja jäin yksin. Ja sitä olen edelleen, yksin. 

Kiusaaminen oli yläasteellakin haukkumista ja syrjimistä. Seiskan keväällä minua alettiin potkimaan ja tönimään. Opettajat eivät puuttuneet kiusaamiseen, vaikka itkien kerroin heille tilanteesta. 

Kasiluokan alussa äitini huomasi viiltelyjäljet, ja ohjasi minut terapiaan, joka ei auttanut. Nyt jonotamme perheterapiaan – siis minä, äiti ja iskä. Olen onnistunut lopettamaan viiltelyn, mutta ajattelen sitä paljon. Olen myös ollut lähellä tehdä itsemurhan. 

Ja kaikki tämä siksi, että minua on kiusattu.

Lue myös: Koulukiusaaminen on liian laimea sana – rikosilmoitus kannattaa tehdä matalalla kynnyksellä

Kunpa olisin puhunut jollekin

Kiusaaminen alkoi jo eskarissa. Vaihdoin koulua, jossa kiusaaminen pian taas alkoi. Opettaja ei puuttunut tilanteeseen, vaikka näki, kuinka paha minulla on olla. 

Kiusaamista tapahtui teini-ikäisenä myös koulun ulkopuolella netissä. Se tuntui todella pahalta. Niin myös se, etten puhunut kiusaamisesta kenellekään, vaikka olisi pitänyt. 

Toivon, että nuoret, jotka kiusaavat muita siksi, että on paha olla, puhuisivat jollekin. Aivan kuten he, joita kiusataan: puhukaa jollekin, älkääkä jääkö yksin – se vain pahentaa tilannetta. 

Lue myös: Kiusattu ja masentunut Erhan Daler ei poistunut kotoaan kahdeksaan vuoteen – nyt hän kertoo tarinansa, jotta sen kuulisi sohvalla itkevä nuori

Lue myös: Alakoululaiset Jimi, Thomas ja Eliel kertovat, millaista koulukiusaaminen on: "Hirveän vihaisia kommentteja – ujot eivät uskalla someen liittyä"

Iso kiusaajaporukka kiusasi monia – lohduttomin seurauksin 

Jouduin ainakin 20 ihmisestä koostuvan porukan uhriksi muutama vuosi sitten sitten. Aloitin tuolloin yläasteen naiivisti luullen, että ala-asteen kiusaajat ja traumat olisivat ohitse. Väärinpä luulin: suurin osa kiusaajistani päätyi kanssani samalle luokalle tai rinnakkaisluokalle. Ihmiset alkoivat karttamaan minua, jotta he eivät itse joutuisi kiusatuiksi.

Olin silmätikku, josta levitettiin perättömiä juoruja. Sain kuulla törkeitä kommentteja ihmisiltä, joita en ollut koskaan aiemmin nähnyt. Huora, läski, ruma, ällöttävä ja oksettava – ne olivat sanoja, joita kuulin ihan päivittäin.

Erityisesti yksi poika jäi mieleeni. Hän repi hiuksista, julkaisi minusta kuvia nettiin, haukkui, sylki päälleni, yritti polttaa hiuksiani pidellen sytkäriä hiuksieni alla. Hän uhkasi tappaa minut ja jopa seurasi kotiin. Enää en uskaltanut puhua tunnilla tai uskaltanut kävellä vapaa-ajalla missään, koska tiesin jonkun porukasta olevan kaupungilla. Jopa yksi opettajistani kannusti heitä jatkamaan kiusaamista. Tämä kyseinen opettaja nauroi mukana, kun minua haukuttiin ja kun minusta otettiin hirveitä kuvia ja kuvattiin videoita. 

Kerroin asiasta luokanvalvojalle, joka puolestaan otti porukan kamalimman pojan puhutteluun. Tämän jälkeen kiusaaminen vain yltyi entisestään. Myöhemmin sain kuulla, että tämä sama porukka kiusasi monia muitakin Yksi kiusatuista tappoi itsensä vuosi sitten kiusaamisen takia. Rauha hänen sielulleen.

Koulukiusaamiseen ei oman kokemukseni pohjalta puututa koulun kautta, vaikka se on heidän tehtävänsä! Opettajat tuntuivat sulkevansa silmänsä ja korvansa, kun jotakuta kiusattiin.

Lue myös: Nuorilta vaatimuslista rehtoreille koulukiusaamiseen puuttumiseksi – "Onko sellaista rakenteellista välinpitämättömyyttä?"

Miksi juuri minä? Enkö minä riitä?

Olin juuri aloittanut ensimmäisen kouluvuoteni, kun kiusaaminen alkoi. Se jatkui koko ala-asteen. 

Ensin se oli jonossa tönimistä, haukkumista ja pilkan tekoa. Minulle tarjottiin koulussa apua kiusaamiseen ja sen hoitamiseen KiVa-toiminnan kautta, tuloksetta. Kävimme useasti koulussa kiva-tiimin tapaamisissa, joihon osallistuivat kiusaajan ja minun vanhemmat. Aina lupailtiin, että kiusaaminen loppuu ja pian helpottaa. Päinvastoin – se paheni. Minua pilkattiin, koska kerroin kiusaamisesta.  

Vaihdoin koulua pariinkin kertaan, jotta en vain päätynyt kiusaajieni kanssa samalle luokalle. En kuitenkaan päässyt kiusaamista pakoon. Tavaroitani varastettiin ja tuhottiin, minua huoriteltiin ja kotirauhaakin rikottiin, kun kiusaajat huutelivat perheeni kotipihassa törkeyksiä. Minusta tehtiin myös pilkkalauluja ja levitettiin perättömiä juoruja. Koin kiusaamista niin koulussa, vapaa-ajalla kuin netissäkin. 

Terapiassa sain diagnoosiksi sekavan ahdistuneisuushäiriön ja keskivaikean masennuksen. Koen edelleen suurta vihaa ja surua itseäni kohtaan. Pohdin, miksi juuri minut valittiin kohteeksi. 

Olen nyt 15-vuotias ja koen joka ikinen päivä ulkonäköpaineita. Haen jatkuvasti hyväksyntää, jotta pystyisin todistamaan itselleni, että riitän. 

Koulukiusaamisen lukuisat ikävät seuraukset

Olen 18-vuotias lukiolainen, joka on kokenut kiusaamista miltei koko elämänsä. Kaikki alkoi jo alakoulusta, kun minua kiusattiin siitä, että en kuulunut osaksi poikien porukkaa ja viihdyin tyttöjen seurassa. Minua nimiteltiin usein homoksi ja opettajatkaan eivät asiasta sen kummemmin piitanneet.

Alakoulun aikana muutin ja vaihdoin koulua. Ajattelin, että voisin aloittaa puhtaalta pöydältä ja saisin vihdoinkin kavereita. Mutta, heti ensimmäisestä päivästä alkaen olin jälleen kiusattu. 

Aluksi se oli vain sanallista, mutta vuosien saatossa kiusaamisesta tuli myös fyysistä. Pelkäsin käydä koulussa ja usein itkin ennen kouluun lähtöä. Itkin myös kotiin päästyäni, sillä en pystynyt sietämään sitä, millaista kohtelua sain osakseni ”turvallisessa ympäristössä”. Yläkouluni on tunnettu väkivaltatapauksista, jopa lehdissä. Aloin saada ikäviä viestejä sosiaalisessa mediassa. 

Yhdeksännellä luokalla puolustin luokkakaveriani kiusaajalta, mutta lopulta sain nyrkistä takaraivoon. Minut vietiin terveydenhoitajalle ottamaan vahingonarviot ja kiusaaja vietiin rehtorille. Hän ei saanut minkään näköistä rangaistusta. Tein myös rikosilmoituksen poliisille, mutta siitä ei kuulunut ja lopulta tapaus mitätöitiin.

En kestä sitä, kuinka tekopyhää oppilaitokset ovat kiusaamisvastaisuuden suhteen. Esimerkiksi KiVa-koulut (Kiusaamisvastaiset) on aina pysynyt minulla konseptina, jossa henkilöstö pesee veren pois käsistään, jotta laitos vaikuttaisi turvalliselta.

Yläkoulun päätyttyä, en kestänyt ajatusta, että joutuisin menemään samaan lukioon kiusaajieni kanssa. Siksi hain lukioon, jonne julkisilla matkustaminen vie minulta kolme tuntia päivässä. En kuitenkaan kadu päätöstäni, sillä en ole ikinä tuntenut itseäni hyväksytyksi ja iloiseksi oppimisympäristössä.

Seurauksia, joita koen päivittäin kiusaamisen ja kiusaajien takia:

• En kykene syömään tuntemattomien ihmisten edessä, sillä en halua, että minua kutsutaan läskiksi.

• En halua poistua kotoa lähialueille, sillä tiedostan, että kiusaajat asuvat edelleen lähellä.

• Joudun tarkistamaan vähintään kolme kertaa, että vessa on lukittu koulussa, jotta kukaan ei pääsisi väkipakolla sisälle.

• Pidän matalaa profiilia julkisilla paikoilla aina, kun näen ikäisiäni teinipoikia.

• Säpsähdän kovista äänistä ja etenkin oven kahvan rämpyttämisestä.

• Luotan huonosti opettajiin tai yleisesti ihmisiin, joilla on auktoriteettivirka

• Olen lähes aina valppaana siltä varalta, että joku käy kimppuuni.

• Ja viimeiseksi tietenkin ulkonäköpaineet, ailahtelevat mielialat, dystymian oireiden piirteet.

39:50Mikä saa kiusaamaan ja nöyryyttämään muita? Asiantuntijat kertovat, mitä koulukiusaamiselle voi tehdä

Lue myös: Venla koki koulussa asioita, jotka seuraavat häntä läpi elämän – jopa kuraattori käänsi lapselle selkänsä