Mainos

Telekuuntelulupien määrä laskussa

Lupamäärien laskun taustalla ovat muun muassa jatkolupien vähentyminen ja törkeiden rikosten selvittämisen ja näytön hankinnan vaikeutuminen.

Poliisi käytti salaisia pakkokeinoja viime vuonna aiempaa vähemmän. Tuomioistuimet myönsivät poliisille vuonna 2005 yhteensä reilut 2900 telekuuntelu- ja televalvontalupaa. Edellisvuonna luku oli vajaat tuhat suurempi.

Tiedot ilmenevät sisäministeriön poliisiosaston kertomuksesta salaisten tiedonhankintamenetelmien käytöstä. Lupa telekuunteluun ja -valvontaan voidaan myöntää enintään kuukaudeksi kerrallaan.

Raportin mukaan lupamäärien laskun taustalla ovat muun muassa jatkolupien vähentyminen ja törkeiden rikosten selvittämisen ja näytön hankinnan vaikeutuminen. Telekuuntelun ja -valvonnan laajentuminen vuonna 2004 uusiin rikosnimikkeisiin on kuitenkin lisännyt toimien kohteena olleiden epäiltyjen määrää.

Pakkokeinolain mukaisen teknisen kuuntelun lupia myönnettiin viime vuonna 70. Niistä 11 kohdistui vakituisina asuntoina käytettyihin tiloihin.

Myös peitetoimintapäätösten määrä väheni. Valeostot pysyivät edellisvuoden tasolla. Peitetoimintaa ja valeostoja käytetään Suomessa vain harvoin, yleensä huumerikosten paljastamiseen.

(MTV3-STT)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.