Mainos

Teksasissa kohuttu teloitus lykkääntyi – Mies sai kuolemantuomion vaikka ei tappanut ketään

Yhdysvalloissa Teksasissa on lykätty kohua herättänyttä teloitusta. 43-vuotias Jeffery Wood on tuomittu kuolemaan murhasta, jonka tapahtumapaikalla hän ei ollut läsnä.  

Wood oli istunut vuonna 1996 autossa, kun hänen ystävänsä oli ryöstänyt läheisen kaupan ja ampunut kassatyöntekijän. Wood juoksi sisälle kuultuaan laukauksen ja auttoi ystäväänsä poistamaan valvontakameroiden materiaalin. Kaksikko otettiin kiinni seuraavana päivänä.  

Wood tuomittiin kuolemaan osavaltion lain perusteella, jonka mukaan kaikki rikollisen juonen suunnitteluun osallistuneet ovat yhtä lailla syyllisiä.   

Woodin asianajaja on vedonnut muun muassa väärin todistuksiin. Woodin älykkyysosamäärän on myös kerrottu olevan hyvin alhainen.  
Hänet oli määrä teloittaa ensi viikolla. 

Mainos

Lisää aiheesta

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.