Näin mielenterveyden avuksi kehitetty tekoäly toimii – MTV Uutiset testasi

1:33imgNäin tekoälybotti toimii.
Julkaistu 28.01.2025 06:17(Päivitetty 28.01.2025 10:16)
Toimittajan kuva
Katariina Taleva

katariina.taleva@mtv.fi

MTV Uutiset kävi Mieli ry:n tekoälybotin kanssa keskusteluja useista aiheista. Mieli ry:n Sekasin kollektiivin johtaja korostaa, ettei bottia ole tehty ihmisen korvaajaksi.

"Mistä haluaisit jutella?"

Näin kysyy Suomen Mielenterveys, Mieli ry:n tekoälybotti, vaikka olen juuri valinnut, että haluan jutella ongelmista, jotka liittyvät syömiseen. 

Turhauttaa. Koen, että joudun uudelleen kertomaan asiani.

"Tosi hyvä, että haluat jutella tästä. Miten omat tunteet ja ajatukset tällä hetkellä? Onko mielessäsi jotain erityistä?"  Botti pyytää edelleen tarkentamaan, ja kerron että ei ole ruokahalua.

Botti taas vuorostaan toteaa, että ruokahaluttomuus voi "tuntua haastavalta" ja pyytää kertomaan taas tunteistani syömiseen. 

Seuraavaksi saan ohjeita, että voisin kokeilla välipaloja.

Kuvakaappaus_Sekasin_bottiSekasin-botti on ollut avoinna noin reilu viikon verran.

"Voi tuoda uusia näkökulmia"

Suomalainen järjestö Mieli ry on avannut nuorille tarkoitetun Sekasin-chatin rinnalle tekoälybotin, jonka kanssa voi keskustella, jos chat tai kriisipuhelin on ruuhkautunut.

Botille on nettisivujen mukaan opetettu kaikki mitä Mieli ry:n Sekasin-chatin vapaaehtoisille opetetaan.

Mieli ry:n Sekasin kollektiivin johtaja Satu Raappana kertoo, että bottia ei ole rakennettu korvaamaan ihmisen kanssa käytävää keskustelua, ja siihen on tarkoituksella ohjelmoitu asioita, jotka muistuttavat käyttäjälle, että kyseessä on tekoäly.

– Botti esimerkiksi tarjoaa tietyn ajan jälkeen keskustelun aiheen vaihtamista, jonka tarkoitus muistuttaa, että kyseessä on tekoäly. Botti ei myöskään käytä sanoja, kuten "ymmärrän", sillä eihän se voi ymmärtää, Raappana kertoo. 

Eroa Sekasin-chattiin, jossa keskustellaan ihmisen kanssa, on tehty myös visuaalisesti, ja useassa kohtaa lukee, että keskustelet botin kanssa.  

Raappana korostaa, että botin tarkoitus ei ole myöskään korvata ihmiskontaktia, vaan tarjota keskusteluapua, jos muut Mieli ry:n palvelut ovat esimerkiksi ruuhkautuneet. 

Jo aiemmin Hus on ottanut käyttöön tekoälybotin Mielenterveystalon nettisivuilla, Milli-virtuaaliapurin. 

MTV kävi Sekasin-botin kanssa muutamia keskusteluja tätä juttua varten ja pyysi asiantuntijaa perehtymään, miten botin neuvoihin pitäisi suhtautua ja onko neuvot oikeasti hyödyllisiä.

LK 2301 Yksinäisyys, mielenterveysYksinäisyys, yleinen ankeus tai vaikka juhlapyhien tuoma ahdistus ovat esimerkkejä siitä, millaisissa tilanteissa tekoälybotin kanssa keskustelu voi auttaa.Lehtikuva

– Yksinkertaista perusneuvontaa antava botti, joka toimii vähäisten oireiden, kuten esimerkiksi yksinäisyyden tunteiden pallottelijana ja voi tuoda uusia näkökulmia, sanoo Husin psykiatrian linjajohtaja Jan-Henry Stenberg.

Stenberg pitää Mieli ry:n työtä tärkeänä ja hänen mielestään on myös hyvä, että erilaisia palveluita on tarjolla, varsinkin kun järjestö on aiemmin kertonut ruuhkautuneista palveluistaan. 

Stenberg kertoo testanneensa Mielenterveystalon bottia samantyyppisillä kysymyksillä, ja neuvot olivat Sekasin chatin kanssa hyvin samanhenkisiä.

– Ei pidä ajatella, että kyseessä olisi tekoälyterapeutti tai -psykologi, mutta yksinkertaiseen pallotteluun esimerkiksi yksinäisyydestä se voi auttaa. Mutta jos henkilöllä on vakavampia mielenterveyden haasteita, vaikka esimerkiksi lievääkin ahdistushäiriötä, tekoäly ei tätä välttämättä tunnista, Stenberg sanoo.

"Haloo"

Seuraavan keskustelun botin kanssa käyn yksinäisyydestä. 

Tuntuu, että minä pidän keskustelua yllä kysymyksilläni, mistä voisin löytää harrastuksia ja uusia kavereita.

Yhtäkkiä botti katoaa. 

"Haloo" , kirjoitan, kun kahteen minuuttiin botti ei ole reagoinut vastaukseeni, ja en kuitenkaan kokenut lopettaneeni keskustelua.

"Moikka! Täällä ollaan, miten menee?"

Pitääkö tämä keskustelu kokemastani yksinäisyydestä nyt aloittaa alusta? 

Kuvakaappaus Sekasin-botistaKeskustelun ylläpitäminen tuntuu hieman raskaalta.

Mieli ry:n Raappana kertoo, että tekoälybottia on testattu ahkerasti viikon aikana, kun se on ollut julki. Käyttäjiä on ollut noin 1 600.

Raappana uskoo, että botin käyttö tulee näkymään Mieli ry:n puhelin- ja chat-jonoissa, mutta viikon aikana ei voi vielä sanoa, että näin olisi käynyt.

– Palaute on ollut suurimmaksi osaksi rohkaisevaa ja positiivista. Osa on ollut sellaista, että eivät pidä tekoälystä. 

Raappana toteaa, että palvelua on testattu ennen julkaisua, mutta tietenkin virhekoodeja voi olla, ja botti voi esimerkiksi tippua keskustelusta. Virhekoodeja korjataan sitä mukaan, kun niitä ilmestyy.

Raappana kertoo, että yksi pohdittava asia botin tulevassa kehityksessä on se, miten nopeasti botti pyrkii vaihtamaan keskustelua.

Husin Stenberg kuvailee MTV:n testikeskustelujen perusteella, että botti voi toimia "kuin valistunut kaveri, jolle voi purkaa ajatuksia."

– Tekoälyt ja botit toimivat järkiehdotusgeneraattoreina. Tietoisuudessamme on erilaisia tasoja. Meillä on järkitaso, jossa asiat ovat loogisia ja rationaalisia. Esimerkiksi, jos tunnen itseni yksinäiseksi, tiedän, että voisi olla hyvä idea harrastaa jotain, jotta saisin mielekästä tekemistä ja tapaisin uusia ihmisiä. 

AOP kuvituskuvaa mielenterveys-juttuun"Ihmiset kaipaavat tunnetta, että heidät on aidosti ymmärretty."IMAGO/Elmar Gubisch/ All Over Press

Tunnekokonaisuuksia huomioidaan enemmän esimerkiksi psykoterapiassa. 

Yksinäisyys, yleinen ankeus tai vaikka juhlapyhien tuoma ahdistus ovat Stenbergin mukaan esimerkkejä siitä, millaisissa tilanteissa tekoälybotin kanssa keskustelu voi auttaa. 

– Jos ihminen on yksinäinen tai jumissa ongelmansa kanssa, eikä hänellä ole ketään, kenen kanssa keskustella, hän saattaa vajota tunnepohjaiseen asioiden juuttuvaan pyörittelyyn. Tämä taas voi johtaa negatiivisten ajatusten voimistuvaan kehään. 

Stenbergin mukaan on havaittu, että vuorovaikutus, oli se sitten ystävän, terapeutin tai vaikka tekoälyn kanssa, voi auttaa elvyttää rationaalisempaa ajattelua ja rikkoa tämän negatiivisten ajatusten ja tunteiden kehän.

Keskustelu tekoälyn kanssa voi kuitenkin jäädä pinnalliseksi.

– Kun ihminen kokee tulleensa aidosti ymmärretyksi, tunne perustuu siihen, että toinen osapuoli ymmärtää jotain ainutlaatuista ja syvällä tavalla yhdistelevää hänestä. Tämä voi avata uusia näkökulmia ja auttaa ymmärtämään omia tunteita paremmin.

Botti ei keskustele itsetuhoisuudesta

Mutta tekoäly ei osaa tunnistaa vakavampia mielenterveyden ongelmia, kuten mielialojen vakavaa heittelyä, vakavaa masennusta, persoonallisuushäiriöitä eikä aina itsetuhoisuusriskiäkään. 

– Vaikka tekoäly ei ole paras ratkaisu itsetuhoisten ajatusten käsittelyyn, vuorovaikutus voi joissain tapauksissa olla hyödyllistä. Kyse on siitä, että jos ihminen on vajonnut kielteiseen tunnepitoiseen kehään, mikä tahansa sitä haastaa voi auttaa ajattelun tasoa kohenemaan. 

Mieli ry:n Raappana toteaa, että bottia ei olekaan koulutettu vakavien mielenterveysongelmien hoitoon, vaan matalan kynnyksen keskusteluapuun.

Sekasin-botin kanssa ei voi esimerkiksi keskustella itsetuhoisuudesta. Jos aihealueeksi valitsee "itsetuhoisuuden", botti ei aloita keskustelua vaan kertoo, että "itsetuhoisuudesta on tärkeää jutella ihmisen kanssa."

Kuvakaappaus_Sekasinbotti1Jos muissa aihealueen keskusteluissa kertoo itsetuhoisista ajatuksista, botti ohjaa soittamaan hätänumeroon tai keskustelemaan chatissa ihmisen kanssa.

Tämä on yksi asia, joka erottaa tekoälybotin muista avoimista tekoälyohjelmista tai hakukoneella haettavista vastauksista.

– Sekasin-botti ei keskustele itsetuhoisuudesta, joten se ei voi myöskään antaa väärää ohjetta itsetuhoisuuteen. Hakukoneista voi pahimmillaan löytyä vääriä ja huonoja ohjeita tähän, Raappana sanoo.

Toiseksi eroksi Raappana nostaa sen, että botin dataa ei tallenneta mihinkään.

– Data ei siis koskaan päädy mainostajille tai minnekään muuallekaan vaan jää meille vain palvelun kehittämiseen.

Husin Stenberg nostaa esiin myös, että tekoälybotin kanssa keskustelusta puuttuvat non-verbaaliset kommunikaatiotavat, kuten eleet ja ilmeet, eikä botti myöskään osaa lukea rivien välistä tai sitä, tarkoitatko oikeasti mitä sanot.

Botit eivät osaa myöskään tulkita psykologisia suojamekanismeja, joilla itselle myönteistä minäkuvaa pidetään yllä todellisuutta lievästi vääristämällä, Stenberg toteaa.

Myös keskustelun ylläpitäminen voi tuntua esimerkiksi masentuneelta vaikealta, mutta tekoälybotteja ja niiden ohjeita voi helposti muokata niin, että ne ovat vielä enemmän ja hoitoon kiinnittymistä tukevalla tavalla vuorovaikutuksessa käyttäjän kanssa.

Stenberg nostaa esille myös sen, että tekoälybotin kanssa keskustelut ovat yksittäisiä keskusteluja, kun taas terapiatyössä ammattilaiset muodostavat potilaan elämän tapahtumista kokonaisuuden, jonka pohjalta voidaan pohtia esimerkiksi yksinäisyyden tunnetta ja löytää sen juurisyy.

Yksinäisyys voi esimerkiksi liittyä syvempiin teemoihin kuten muihin menetyksiin, ja niiden tuottamaan pelkoon uusista menetyksistä. Se voi johtaa siihen, että ihminen saattaa huomaamattaan kaventaa käyttäytymistään.

– Tunne siitä, että toinen ymmärtää ainutlaatuisen tilanteeni, on arvokas. Ihmiset kaipaavat tunnetta, että heidät on aidosti ymmärretty, Stenberg tiivistää.

Vain suomeksi

Tällä hetkellä Sekasin-botti ymmärtää vain suomea. 

Kuvakaappaus_Sekasinbotti2Tällä hetkellä botti osaa vain suomea.

Mieli ry:n kriisipuhelin tarjoaa palvelua myös ruotsiksi sekä muutaman tunnin viikossa englanniksi. Sekaisin-chat toimii ruotsiksi ja suomeksi. Voisiko tekoälyn avulla laajentaa avun tarvetta myös englanninkielisille?

– Pohdimme kyllä, miten voisimme mahdollisimman kattavasti palvella kaikkia Suomessa asuvia nuoria kielestä tai taustasta riippumatta. Usein kun nuorilta on kysytty kieliasiasta, niin he kuitenkin haluavat käydä keskustelua suomeksi, kun he käyvät koulua ja opiskelevat täällä. Tulevaisuudessa voisi myös harkita tekoälyn käyttämistä tulkkaustilanteiden apuna, Mieli Ry:n Raappana sanoo.

Lue myös:

Nämä kysymykset olivat liikaa tekoäly Deepseekille – vastaus katosi yllättäen eikä Kiinan presidentistä saanut kysyä mitään

Tekoäly teki jotakin, joka sai asiantuntijat kauhistumaan

Tekoälyä ei voi pysäyttää, vaikka jopa Elon Musk halusi sitä – kriittistä on, opimmeko käyttämään sitä oikein

Tuoreimmat aiheesta

Tekoäly