Tekeekö some meistä huonoja vanhempia? Lastenpsykologi muistuttaa yhteisen ajan tärkeydestä

Jos some varastaa jatkuvasti vanhemman huomion lapsestaan, on hänen hyvä miettiä ruutuaikansa rajoittamista.

Videolla keskustellaan siitä, mitä somessa saa sanoa.

Lapsi imee paljon vaikutteita omista vanhemmistaan – myös heidän sosiaalisen median käytöstään. Jos vanhempi käyttää runsaasti tai jatkuvasti somea, voi lapselle syntyä tunne omasta merkityksettömyydestään.

– Lapsille on tärkeää kasvokkain tapahtuva vuorovaikutus ja se, että aikuinen kiinnittää heihin huomiota, muistuttaa Helsingin yliopiston tutkijatohtori ja lastenpsykologi Silja Martikainen.

Jos vanhempi on täysin keskittynyt johonkin muuhun lapsen ottaessa kontaktia, voi lapsi saada kokemuksen, ettei hänen tarpeisiinsa vastata. Martikainen suositteleekin vanhempia raivaamaan kalenteristaan joka viikko aikaa, jonka vanhemmat viettävät lastensa kanssa ilman älylaitteita.

Yhteinen aika tärkeää lapsen kehitykselle

Yhteinen, someton aika on tärkeää myös lapsen toiminnanohjauksen kehittymiselle. Se tarkoittaa esimerkiksi kykyä suunnitella omaa toimintaansa ja torjua häiritseviä impulsseja.

Toiminnanohjauksen kanssa päällekkäinen käsite on tarkkaavaisuus. Toiminnanohjauksen vaikeudet ovat tyypillisiä ADHD- tai ADD-lapsille sekä lapsille, joilla on autismikirjon häiriö.

Ruutuaikaa voivat rajoittaa niin lapset kuin vanhemmat

Yhteisen ajan lisäksi perheiden pitäisi sitoutua yhteisiin sääntöihin esimerkiksi ruutuaikaa koskien. Martikainen muistuttaa, että vanhempien on hyvä pohtia myös omaa somen käyttöään ja tulee itsekin pitäytyä sovituissa säännöissä.

Varsinaista ruutuajan rajoittamista kannattaa miettiä silloin, jos lapsi on vielä pieni.

– Viiden vuoden ikäiseksi suositellaan enintään tuntia tai kahta päivässä, Martikainen sanoo.

Alle kaksivuotiaat eivät tarvinne älylaitteita välttämättä mihinkään. Martikainen kuitenkin korostaa, että jokainen perhe on paras arvioimaan, mikä määrä ruutuaikaa heidän perheessä on sopiva kullekin jäsenelle.

Lue myös:

    Uusimmat