Tekeekö aikuisviihde miehestä huonomuistisen?

Aikuisviihdekuvia internetissä katsovat miehet saattavat unohdella asioita ja suoriutua tämän takia esimerkiksi töissä huonommin – mikäli tuoreeseen saksalaiseen tutkimukseen on uskominen.

Aikuisviihteen katsominen internetissä saattaa vaikuttaa lyhytkestoiseen työmuistiin. Saksalaisen Duisburg-Essenin yliopiston tutkimus on ensimmäinen, jossa mitataan aikuisviihdekuvien katsomisen merkitystä työmuistiin.

Työmuistia tarvitaan, jotta voidaan samanaikaisesti pitää mielessä tietoa ja työskennellä. Työmuistia käytetään esimerkiksi asioiden ymmärtämisessä, järkeilyssä, ongelmanratkaisussa ja päätöksiä tehdessä – se tekee ihmisestä siis terävän.

Tutkijoiden mukaan tutkimustulos saattaa helpottaa ymmärtämään, miksi aikuisviihteeseen koukuttuneet unohtelevat asioita: myöhästyvät tapaamisistaan, välttelevät vastuutehtäviään töissä ja laiminlyövät ihmissuhteita.

Tutkimukseen osallistui 28 heteroseksuaalista, noin 26-vuotiasta miestä. Miehet tarkastelivat niin tavallisia kuin eroottisiakin kuvia tietokoneella. Tutkimuksen otanta on kuitenkin suppea, eikä se käsitä ollenkaan esimerkiksi naisia tai homoseksuaaleja. Tutkimusryhmästä kommentoitiinkin tuloksen olevan vain "ensimmäinen askel" ja vaativan vielä testaamista.

Tutkimus julkaistiin marraskuussa 2013 tiedejulkaisussa Journal of Sex Research.

Lue myös:


AVA / Jenni Junkala

Kuvat: Shutterstock

Lähde:MyHealthNewsDaily, Journal of Sex Research

Lue myös:

    Uusimmat