Teiniäiti kantaa "paholaisvauvaa" – tällaista ultraäänikuvaa et ole taatusti nähnyt aiemmin

Odottava äiti koki järkytyksen nähdessään vauvansa kasvot. Näytti nimittäin siltä, että hänen sisällään kasvaa itse paholainen, yhdysvaltalaismediat uutisoivat.

Yhdysvalloissa Virginiassa asuva 17-vuotias Iyanna Carrington odotti ultraäänitutkimuksessa saavansa tietää esikoisensa sukupuolen. Sukupuolen sijaan nuorta äitiä yllätti vauvan ulkonäkö. Iyanna oli jo aavistellut odottavansa tyttöä, mutta ei ”paholaisvauvaa”.


Jos kuva ei näy, voit avata sen tästä.

– En ollut ikinä nähnyt mitään vastaavaa. Rakastan tätä paholaisvauvaa niin paljon jo nyt, Iyanna sanoo LADbible-sivuston mukaan.

”Paholaisvauva” tosiaan kuvaa hyvin sosiaalisessa mediassa leviävää kuvaa syntymättömästä lapsesta. Kaikki eivät edes usko, että kuva on aito.

– En tiedä, miksi hän näytti siltä. Jotkut ihmiset internetissä luulevat, ettei hän ole aito, mutta kuvassa on todella minun vauvani, Iyanna sanoo.

”Hän on oikeasti kaunis”

Iyanna miehineen kuitenkin uskoo, että todellisuudessa vauva on hyvin kaunis. Sen osoittaa toinen sikiöstä otettu kuva. Aluksi vauvan kasvot olivat nimittäin näyttäneet normaaleilta, mutta ilme oli muuttunut, kun kamera kääntyi takaisin sikiöön.

– Me vain nauroimme kuvalle. Toisessa kuvassa voi nähdä hänen pienen nenänsä. Siitä voi nähdä, että hän on oikeasti kaunis, Iyanna sanoo.

Kätilön mukaan ”paholaisvauva” on täysin normaali ja terve.

Onko vauvasi koskaan nukahtanut syliisi? Tämä lista on sinulle! 1:12
Onko vauvasi koskaan nukahtanut syliisi? Tämä lista on sinulle!

Lue myös:

    Uusimmat