Kirkkaan punaiset huulet kruunaavat juhlameikin. – Puhtaanpunainen huulipuna sopii melkein kaikille, Joe Blascon kouluttaja Milla Stenman rohkaisee.
Joe Blascon kouluttaja ja konsulentti MillaStenman pitää suomalaisia ujoina meikkaajina – varsinkin huulipunan suhteen.
– Se on harmi. Puhtaanpunainen huulipuna sopii melkein kaikille ja on upean näköinen!
Tartu siis rohkeasti toimeen ja rajaa itsellesi toimiston punaisimmat huulet!
Näin saat säihkyvät punahuulet!
Huulien meikkaaminen aloitetaan huultenrajauskynällä. Kestävässä meikissä tärkeintä on, että huultenrajauskynällä väritetään koko huuli.
– Varsinkin, kun laitetaan näkyvämpi huulipunasävy, suosittelen huulien rajaamista. Väritän koko huulen, että huulipuna pysyy siinä vielä paremmin, Stenman kertoo.
Rajauskynän merkitys korostuu iän myötä, sillä huuliin alkaa tulla pystyjuonteita, joita pitkin puna karkaa.
Rajatessa seurataan huulen omaa reunaa.
– Kannattaa olla tarkka siitä, ettei hirveästi ylitä huulen omaa rajaa. Siten rajaus näyttää luonnolliselta. Stenman sanoo.
Huultenrajauskynän päälle levitetään puna, joko puikosta tai siveltimellä sivelemällä. Todella kestävän meikin saa puuterin avulla.
– Jos haluaisin todella kestävän meikin, voisin huulen värittämisen jälkeen laittaa pikkuisen puuteria huulen päälle, sitten huulipunaa, kevyesti puuteria, ja vielä huulipunaa päälle. Jos välissä on puuteria, se pitää todella hyvin!
Katso video huulimeikistä!
Lue myös:
Maria Aarnio, maria.aarnio(at)mtv.fi
Uusimmat
-
10:46
Henkilönostimen lenkki petti ja vakavat vammat saanut vanhus kuoli – hoitajille tuomio
-
10:40
Ensitreffit-Anna velloo negatiivissa tunteissa: "Näen asioita, joiden takia emme sovi yhteen"
-
10:38
Hoivayhtiöt: Hallituksen päätös hoitajien vähentämisestä näkyy hoivakodeissa jo nyt – asiakkaat tulevat yhä heikommassa kunnossa
-
10:36
Töhry ei lähdekään kokonaan irti Eduskuntatalosta
-
10:30
Poliisi kertoo Paraisten suuresta operaatiosta: "Tapahtuneesta liikkunut virheellistä tietoa"
-
10:30
Jürgen Kloppista jysähti kova sopimusuutinen – löysi uuden pestin
-
10:22
Kysely yritysten näkemyksistä: "Nousu kuopan pohjalta alkanut"
-
10:03
Sekajätettä vai jotain muuta? Testaa, osaatko lajitella oikein
-
10:00
Salkkarit-juonipaljastukset julki! Hahmo saa kylmää kyytiä
-
09:58
Hizbollah sanoo torjuneensa Israelin hyökkäysyrityksiä – MTV seuraa
-
09:51
Stubb Kiinaan – tapaa presidentti Xin
-
09:35
Puolustusministeriö: Suomi osallistuu useampaan NATO:n tehtävään ensi vuonna
-
09:35
Venäläistähti hylkäsi NHL-historian suurimman sopimuksen
-
09:28
Pankkiautomaatti räjäytettiin Vaasassa – poliisi pyytää vihjeitä
-
09:21
NHL:ssä tärähti 56 miljoonan arvoinen yllätys juuri ennen avauspeliä – "Olin pukenut jo puolet varusteista"
-
09:05
Talvirenkaiden vaihtosesonki käy kuumana: Huomioi nämä asiat
-
08:55
Yksi juoma on nyt selkeä hitti Alkossa
-
08:54
Kurvinen ja Sammallahti ottivat kiivaasti yhteen vesihuollon yksityistämisestä: "Minä olisin hoitanut homman"
-
08:45
Kirja: Lisa Marie Presley piti poikansa ruumista kotonaan kaksi kuukautta
-
08:44
Tutkimus: Ilmastonmuutos voimisti hirmumyrsky Heleneä Yhdysvalloissa
-
Lataa lisää