Tea harrastaa parinvaihtoa – "Ensimmäinen kerta jännitti"

Keski-ikäinen Tea* käy päivisin töissä kaupan alalla. Iltaisin ja viikonloppuisin hän harrastaa miehensä kanssa seksiä toisten pariskuntien sekä miesten kanssa.

– Luimme mieheni kanssa parinvaihdosta kymmenisen vuotta sitten lehdestä. Siitä lähti idea, että sellaista voisi kokeilla, Tea kertoo.

Ideasta käytännön toteuttamiseen ei mennyt kauaa. Pari löysi sopivan kolmannen pyörän netin seuranhakusivustoilta.

– Lyhyen netissä ja puhelimessa tapahtuneen jutustelun jälkeen päätimme tavata hotellin kahvilassa. Halusimme nähdä, toimisivatko kemiat – jos eivät, lähtisimme eri teille. Kun sitten olimme jonkin aikaa keskustelleet asioista, siirryimme hotellihuoneeseen.

– Ensimmäinen kerta jännitti jonkin verran, mutta se oli ihan kivaa jännitystä. Omasta kumppanista saattoi tuntea aluksi pientä mustasukkaisuutta, mutta ei niin, että ovet olisivat paukkuneet. Keskustelimme aika tarkkaan siitä, mistä kukin tykkää.

"Ai kun ihana tyyppi"

Tea ja hänen miehensä tapaavat edelleen mahdolliset petikumppanit ensin julkisella paikalla kahvilla. Siitä asiat joko etenevät tai eivät. 

– Sovimme tapaamiset vaikka huoltoasemalle tai baariin suunnilleen puoliväliin molempien kodeista. Jos puolin ja toisin synkkaa hirveän hyvin, niin joku ehdottaa yhdessä toisen kotiin siirtymistä.

– Eräissä bileissä aika pian ensimmäisen hotellikokemuksen jälkeen siirryimme kolmansien pyörien lisäksi pariskuntiin. Nykyään tapaamme molempia. Haluamme, että kimppaseksi suoritetaan samoissa tiloissa ja mielellään vielä samassa huoneessa, sillä oman puolison katseleminen toisen kanssa antaa lisäkiihoketta.

Tea on biseksuaali ja hänen miehensä hetero.

– Jos näemme uuden pariskunnan hotellissa tai jommankumman kotona, tapaaminen kestää yleensä yhden illan. Ajan myötä olemme kuitenkin saaneet parinvaihtopiireistä paljon tuttuja "vakituisia" kolmansia pyöriä ja pariskuntia, joiden kanssa voi mennä koko viikonloppukin.

– Syvempiä tunteita kuin ystävyyttä minulla tai miehelläni ei ole muita kohtaan kehittynyt. Joskus jompikumpi on saattanut sanoa, että "ai kun ihana tyyppi, hänet täytyy nähdä uudestaan".

Joskus kemiat eivät kohtaa

Kymmenen vuoden aikana parinvaihdossa on tullut myös pettymyksiä. Yleensä ne ovat liittyneet toisten osapuolten liialliseen viinan käyttöön tai mustasukkaisuuteen.

– Jos mustasukkaisuutta ilmenee, hommat täytyy jättää siihen ja viettää niin sanottua tavallista iltaa. Jos tilanne näyttää vielä pahemmalta, lähdemme pois ja palaamme asiaan sen rauhoituttua. Olemme nähneet aikamoisia draamoja, kun on lähdetty soitellen sotaan eikä keskusteltu asiasta kunnolla.

– Yleensä mustasukkaisuus on niin sanottujen uudempien pariskuntien ongelma. Se koskettaa yhtä lailla miehiä kuin naisia.

Muunkinlaisia pettymyksiä on sattunut.

– Joskus kemiat eivät vaan kerta kaikkiaan esimerkiksi ulkonäöstä johtuen kohtaa. Silloin olemme sanoneet, että katsotaan tilannetta joskus uudestaan, nyt emme lähde mihinkään.

– Mitään missi- tai mallikumppaneita emme toki etsi. Hyväksymme sänkykumppaneiksi ihmiset, joiden kanssa jutut luistavat muutenkin. Tärkeää on, että he ovat siistejä.

Moikataan, jos törmätään

Jos parinvaihtotuttuja tulee kadulla vastaan, Tea ja hänen miehensä moikkaavat heitä reippaasti.

– Varsinkin pienellä paikkakunnalla saatetaan törmätä vaikka ruokakaupassa. Me ainakin tervehdimme ja kysymme, mitä kuuluu.

– En toki haluaisi, että tutut tai varsinkaan omat lapseni saisivat tietää harrastuksestamme. Mutta jos niin kävisi, niin eihän sille mitään mahtaisi.

Pariskunta aikoo jatkaa parinvaihtoa niin kauan kuin siltä tuntuu.

– Välillä asian suhteen ei tapahdu mitään kuukauteen, välillä vietämme kaksikin viikonloppua peräkkäin tutulla porukalla vuokramökillä. Parinvaihtopiireissä pyörii avoimia, kivoja ja rehellisiä ihmisiä.

Mutta vaikka parinvaihto sopii Tealle ja hänen miehelleen, Tea tietää, että kaikkien juttu se ei ole.

– Uskon, että tämä voi aiheuttaa eroja. Tunnenkin muutaman parin, joille niin on käynyt. Parinvaihtoa ei voi pitää minään pariskunnan pelastuksena, jos siihen lähdetään vaikka sen takia, että toinen on käynyt vieraissa.

* Haastateltavan nimi muutettu.

Studio55.fi/Piia Simola

Lue myös:

    Uusimmat