Täydelliset mokkapalat – Hellapoliisin resepti ja vinkit
Nappaa Hellapoliisi Kati Jaakosen resepti ja vinkit täydellisiin mokkapaloihin.
Mokkapaloja on leivottu Suomessa jo vuosikymmenten ajan ja suussa sulava herkku on pysynyt jälkiruokien kestosuosikkina vuodesta toiseen. Miten sitten syntyvät ne täydelliset mokkapalat? Hellapoliisi Kati Jaakonen neuvoo:
– Mokkapalojen pohjassa tulee olla riittävästi, mutta ei liikaa kaakaojauhetta ja pinnalla kunnon kerros upeasti kahvilla maustettua tomusokerikuorrutetta. Parhaimpia ovat nurkkapalat, sillä niiden reunoille on yleensä valunut lisäannos kuorrutetta.
Mokkapalojen valmistus on Hellapoliisin mukaan helppoa ja onnistuu lapsiltakin. Jos kuorrutteesta meinaa tulla liian paksua, kannattaa joukkoon lisätä vähän kerrallaan lisää kahvia ja sekoittaa, kunnes seos on sopivan levitettävää.
– Jos taas kuorrutteesta tulee liian ohut, korjataan asia lisäämällä hieman tomusokeria. Mokkapaloissa käytettävä kaakaojauhe on sokeroimatonta, tummaa kaakaojauhetta. Sokeroitu on liian mietoa tähän tarkoitukseen.
Hellapoliisi Kati Jaakonen muistaa mokkapalat elävästi omasta lapsuudestaan.
– 70-luvulla syntyneelle lapselle ne olivat superherkkua, joita äiti leipoi syntymäpäiville. Mokkapalat kuuluivat lapsuuteni ensimmäisiin leivonnaisiin, joita valmistin itse. Mokkapaloja leivoin aina kun alkoi tehdä mieli jotain hyvää.
Hellapoliisin täydelliset mokkapalat
– Tämä resepti on kulkenut mukanani jo noin 30 vuotta ja osaan sen vaikka unissani. Tiesitkö, että voit valmistaa mokkapalat myös ilman pohjan ja kuorrutteen kaakaojauhetta? Näin saat aikaan vaaleita mokkapaloja, jotka maistuvat silti upeasti kahvilta ja näyttävät tyylikkäiltä myös aikuisten juhlapöydässä. Korvaa silloin pohjan kaakaojauhe vehnäjauhoilla ja kuorrutteen kaakaojauhe tomusokerilla.
(Klikkaa reseptin otsikkoa, niin pääset koko ohjeeseen)
(MTV3)
Uusimmat
-
12:42
Kamila Valijevan dopingtapauksen käsittely keskeytyi
-
12:36
Ukraina on hyökännyt Venäjän sähköverkkoa vastaan Kurskissa – MTV seuraa sotaa
-
12:34
Jukka ja Chachi Hildén juhlistivat neljättä hääpäiväänsä – tanssija paljasti rakkaansa yllättävän lempipuuhan
-
12:19
Pöllöraati yliopiston valtauksesta: "Niinistölle parhaan miespääosan palkinto"
-
12:16
Tappara-pomo ilmaisi kiinnostuksensa Petri Kontiolaan – näin "Konna" vastaa
-
12:14
Paperiniksi ratkaisee ikuisuusongelman: Näin pizza kannattaa leikata
-
12:13
Mies nälkiinnytti kaksi koiraansa Turussa, toinen söi sohvaa nälkäänsä: Käräjiltä ehdollista
-
12:01
Teemu Suninen häkeltyi testierikoiskokeella – "Tuli pieni sokki"
-
11:21
Suden ja rajakoiran kohtaaminen tallentui videolle Pohjois-Karjalassa: "Alahan mennä"
-
11:15
Yle: Opiskelijat voivat saada yliopiston valtaamisesta opintopisteitä
-
11:10
Pia Penttala avautuu viime sunnuntain TTK-suorituksestaan: "Soimasin itseäni siitä esityksestä"
-
11:07
Tytti Yli-Viikarin tie nousi pystyyn – potkut olivat lailliset
-
11:07
Antti Tuisku on työstänyt kaikessa hiljaisuudessa uutta projektiaan – fanit innoissaan: "Tuskin jaksan odottaa!"
-
10:53
Nyt puhuu perussuomalaisten duunariosaston pomo – Riikka Purralle ytimekäs viesti
-
10:47
Miten Pennasen Leijonat pesti vaikuttaa Ilvekseen? Jukka Jaloselta selkeä näkemys
-
10:44
Keitätkö sinäkin nyt kahvia näin? Suomalaisten rutiineissa yksi selkeä muutos
-
10:29
Säässä pian hyinen käänne – lämpötila romahtaa ensi viikolla
-
10:27
Satoja hylkeitä ja merileijonia kuollut lintuinfluenssaan
-
10:27
Petturuutta, pelkoa ja laittomia ylityksiä: CNN:n toimittaja matkasi siirtolaisperheiden kanssa kohti mahdollisuuksien maata
-
09:57
Kuluttajansuojalaki uudistuu lokakuun alusta – mitä se tarkoittaa nettishoppailijalle?
-
Lataa lisää