Löytyykö kotoasi vohvelirauta? Nyt on aika kaivaa se esiin.
Huomenta Suomessa kokattiin perjantaina makeita ja suolaisia vohveleita. Marttaliiton ruoan ja kodinhoidon asiantuntija Niina Silander toivoisi, että vohvelit kokisivat uuden tulemisen muuallakin kuin kahviloissa ja ravintoloissa.
– Voisivat tulla myös kotikeittiöihin!
Silander suosittelee kaivamaan kaapista vanhan vohveliraudan tai lainaamaan sitä perheenjäseniltä tai ystäviltä.
Lue myös: Lettu-Enska paljastaa ylivoimaisen ohjeen muurinpohjalettuihin: "Rehellistä voita pitää olla"
Salainen ainesosa täydelliseen vohveli- ja lettutaikinaan
Vohvelitaikina valmistuu todella helposti: tarvitaan vain jauhoja, maitoa tai kauramaitoa, margariinia ja hieman leivinjauhetta. Silander suosittelee laittamaan puolet vehnäjauhoja ja puolet vaikka kaurajauhoja, jolloin vohveleihin saa lisää makua ja kuitua.
Lopuksi vohvelitaikinan joukkoon lisätään vielä yksi salainen ainesosa.
– Ihan juuri ennen paistamista lisätään sinne vichya. Se antaa taikinaan kuohkeutta.
Vichyn avulla saadaan myös tavallisiin lettuihin helpommin halutut pitsireunat.
Aamupalavohveleista saa helposti astetta ravitsevampia, jos raastaa taikinan joukkon esimerkiksi kasviksia ja käyttää täysjyväjauhoa. Satokauden kasviksista saa nyt edullisia ja herkullisia täytteitä.