Tavoite kirkkaana mielessä, mutta ovatko MM-ladut tähtihiihtäjän mieleen? Krista Pärmäkoski vastaa

Maailmanmestaruuden tavoitteekseen tulevalle kaudelle naulannut Krista Pärmäkoski näkee Seefeldin MM-laduissa hänelle myönteisiä piirteitä.

Pääkuvan videolla Pärmäkoski kertoo muun muassa valmistautumisestaan ja tavoitteistaan tulevaan kauteen, pitkästä valmennussuhteestaan Matti Haaviston kanssa ja myös siitä, kuka määrää kaapin paikan Pärmäkoskien taloudessa.

Kymmenen arvokisamitalia urallaan saavuttanut Pärmäkoski, 27, lähtee Seefeldin MM-hiihtoihin yksi tavoite mielessään: vähintään yksi maailmanmestaruus. Ikaalislaisen palkintokaapista nimittäin puuttuu vielä kirkkain lätkä.

Varsinkin vahvana perinteisen hiihtäjän tunnettu, mutta myös vapaalla menestystä saavuttanut Pärmäkoski luonnehtii helmi-maaliskuussa hiihdettävien MM-kisojen latuja "mielenkiintoisiksi". Ne herättävät lupauksia.

– Perinteisen kympin reitillä tulee olemaan todella paljon tasatyöntöä. Työpätkän päälle pitää jaksaa pumpata tasuria tosi paljon. Minähän olin tietysti mielissäni niistä reiteistä, Pärmäkoski toteaa hymyillen Tulosruudun viikon vieraana.

– Vuorohiihtonousut ovat aika lyhkäisiä, mutta kohtuullisen jyrkkiä. Ne vaativat voimia ja hyvää pitoa. Tasatyöntöpätkien jälkeen tullaan myös nopeasti alas, joten suksien pitää olla myös liukkaat.

MM-latuja on pidetty ennakkoon liian helppoina, mutta Pärmäkoski uskoo, että tähdet erottuvat edukseen.

– Kyllä siellä kovakuntoisin voittaa, Pärmäkoski summaa.

Antero Mertarannan tekemä Viikon vieras -haastattelu kokonaisuudessaan pääkuvan videolla.

Lue myös:

    Uusimmat