Jari Isometsä lataa hurjan tavoitteen Suomen naishiihtäjille – "Pitkästä aikaa parasta Kerttu Niskasta"

MTV Urheilun asiantuntija Jari Isometsä latasi kovan tavoitteen Suomen naismaastohiihtäjille Lahden maailmancup-viikonlopun avausmatkalle.

Salpausselällä hiihdetään lauantaina yhdistelmäkilpailut, mikä tarkoittaa naisilla 7,5 + 7,5 kilometrin matkaa. Miehet sivakoivat sen tuplana.

Krista Pärmäkoski on totuttu näkemään Suomen ykkösnaishiihtäjänä, ja hän voi olla sitä myös lauantaina, sillä Tour de Skillä nähtiin selvästi merkkejä paremmasta sairastelun pilaamaan alkukauden jälkeen.

Pärmäkosken rinnalla tulevat muun muassa Kerttu Niskanen ja Johanna Matintalo, joilta Isometsä odottaa paljon.

– Kerttu Niskanen on ollut erittäin hyvä koko kauden. Pitkästä aikaa parasta Kerttua.

– Johanna Matintalo esitti myös Tour de Skillä loistavia otteita, varsinkin perinteisen hiihdossa. 

– Tästä kolmikosta kaikkien pitää olla kymmenen parhaan joukossa, Isometsä summaa.

Tavoite on erittäin kova, sillä vaikka Pärmäkoskella ja Niskasella on runsaasti huippusijoja maailmancupista, Matintalo on sijoittunut urallaan vain kolmesti kärkikymmenikköön henkilökohtaisella matkoilla. 

Miten Jari Isometsä arvioi lähes kahden kuukauden kilpailutauolta palaavan Iivo Niskasen menestysmahdollisuuksia? Se selviää pääkuvan videolta.

Lue myös:

    Uusimmat