Tästä syystä autoveroa ei voida poistaa kokonaan

Autoveroa on jo kevennetty, mutta Liikenne- ja viestintävaliokunnan puheenjohtaja ei kannata autoveron poistamista kokonaan.

Liikenne- ja viestintävaliokunnan puheenjohtaja Ari Jalonen (Ps.) kertoi alkuvuodesta tehtyjen autoveron alennusten vaikutuksista Huomenta Suomen haastattelussa.

Veronkevennys on esimerkiksi pitänyt yllä autokauppaa ja sen myötä uudistanut autokantaa. Uudemman autokannan seurauksena turvallisuus liikenteessä lisääntyy ja uusimmat ajoneuvoissa käytetyt teknologiat ovat samalla yleistyneet.

Autoverotuksesta ei kuitenkaan voida luopua kokonaan, sillä siitä syntyisi iso lovi valtion kassaan. Tieverkkoa tarvitsee ylläpitää jatkuvasti ja julkista liikennettä tehostetaan myös verovaroin.

Lisäksi verotuksella pyritään ohjaamaan autoilijoiden ostokäyttäytymistä.


Mistä autoilijoita verotetaan? 8:45

Lue myös:

    Uusimmat