Aattoillassa huonosta ajokelistä varoitetaan pohjoisessa.
Joulun pyhät kuluvat sään osalta varsin vaihtelevissa merkeissä, arvioi Ilmatieteen laitoksen päivystävä meteorologi Tuukka Keränen STT:lle tiistaina.
Aattoaamu alkaa etelässä ja lännessä huonossa ajokelissä, kun teiden pinnoilla varoitetaan kuuraliukkaudesta. Vähintään pienissä pakkasasteissa ollaan keskiviikkona koko maassa.
Sää on aattona poutaista ja aurinkoista ainakin maan etelä- ja keskiosissa. Pohjoisessa on pilvisempää. Sadealueen odotetaan kulkevan aaton aikana Lapin yli.
Aattoillassa huonosta ajokelistä varoitetaan pohjoisessa.
– Voi tulla lunta ja myös jäätävää vesisadetta, Keränen kertoi.
Föhn lämmittää ja tunturissa tuulee
Joulupäivänä säähän saadaan selvä muutos ja koko maassa ollaan jälleen plussan puolella.
– Lämmin föhn-ilmiö alkaa vaikuttaa ja melko voimakas länsivirtaus käy Skandien yli, minkä myötä sää lauhtuu voimakkaaksi joulupäiväksi, Keränen ennusti.
Länsirannikon läheisyydessä ja Länsi-Lapissa lämpötilat voivat nousta jopa 6–7 plusasteeseen. Tuuli nousee, ja erityisesti maan pohjoisosissa tuullee joulupäivänä puuskaisesti ja hyvinkin voimakkaasti.
Tapani alkaa edelleen varsin tuulisena. Etelässä ja maan keskiosissa ollaan yhä plusasteilla, mutta pohjoisessa viilenee.
Viikonloppuakin kohti kuljetaan tuulisissa tunnelmissa. Lauantaina jopa myrskytuulet ovat mahdollisia merillä ja tuuli on puuskaista maa-alueillakin.