Tässä on Diilin voittaja!

Diilin voitto ratkesi kaksiosaisen finaalijakson jälkeen. Voittajaksi selviytyi lahtelainen Olli-Pekka Villa.

Villa kertoo MTVuutiset.fille olevansa tyytyväinen siihen, että pääsee työskentelemään itselleen mieluisalle esports-alalle. Hän kokee voittonsa osoittavan, etteivät työuran aikana hankitut opit ole menneet hukkaan.

– Niistä on jotain hyötyä ja joku muukin sen näkee. Se on hyvä asia itsetunnon kannalta.

Diiliä Villa kuvailee mielenkiintoiseksi kokemukseksi. Hän haki mukaan kilpailuun, koska haluaa kokeilla ja tehdä erilaisia asioita.

– En välttämättä lähtisi siihen uudelleen, mutta en vaihtaisi kokemusta mihinkään. Siellä tapasi hienoja tyyppejä ja oppi tulemaan toimeen erilaisten ihmisten kanssa.

Kilpailun ratkeamisen jälkeen Villan elämä on toistaiseksi jatkunut kuin ennenkin. Hän työskentelee asiakkuusjohtajana firmassa, jonka pienomistajana toimii. Villa toteaa, että asiat yrityksessä on laitettava kuntoon ennen uusiin töihin siirtymistä. Hjalliksen esports-yritykseen Villa siirtyy vuoden vaihteessa.

Diilin kaikki jaksot mtv-palvelussa.

Lue myös:

    Uusimmat