"Tässä on Applen seuraava iPhone"

Mitä uutta seuraavasta iPhonesta löytyy?

Teknologiasivusto Gizmodo kertoo saaneensa käsiinsä Applen seuraavan iPhone-mallin. Gizmodon mukaan laite löytyi Redwood Cityssä sijaitsevan baarin tuolilta lojumassa, kun 27-vuotias Applen työntekijä oli unohtanut sen lähtiessään. Se oli naamioitu näyttämään iPhone 3GS -mallilta. Gizmodo on purkanut laitteen ja väittää sen olevan aito.

Apple saattaa vielä korjailla lopullista myyntiversiota, mutta joka tapauksessa uuden iPhonen ominaisuuksien kerrotaan muuttuneen radikaalisti.

Gizmodo kertoo kokeilleensa laitetta viikon verran ja vakuuttuneensa sen aitoudesta. Lisäksi teknologiasivusto kertoo, että Apple on lähettänyt virallisen kirjeen, jossa yhtiö haluaa laitteensa takaisin. Laitteen löytäneiden henkilöiden kerrotaan ottaneen yhteyttä löytämästään tuotteesta alunperin Applelle, mutta ilmoitusta ei oltu ilmeisesti otettu tosissaan.

Mitä on muuttunut?

Laitteen baarista löytäneen henkilön mukaan siinä pyöri iPhone OS 4.0 -käyttöjärjestelmä. Tämän jälkeen Apple kuitenkin ilmeisesti katkaisi puhelimen toiminnan etäohjauksella.

Gizmodon mukaan laite tuntuu hämmästyttävän hyvältä. Sivusto kiittelee laitteen ohuempaa ja sulavalinjaisempaa muotoilua. Se tuntuu tukevammalta kuin 3GS eikä niin muoviselta.

Lue koko artikkeli täältä:

Lue myös:

    Uusimmat