Mainos

Tasa-arvotyöryhmän varapuheenjohtaja: Naisten asema työmarkkinoilla ikuisuusaihe

5:00

Tänään vietetään kansainvälistä naistenpäivää.

Vihreiden kansanedustaja, työelämä- ja tasa-arvovaliokunnan varapuheenjohtaja Heli Järvinen muistuttaa, että vaikka Suomessa tilanne on naisten ja miesten tasa-arvossa kansainvälisesti vertailtuna hyvä, niin paljon on vielä tehtävää tasa-arvon toteutumisessa.

– Luokittelisin mallimaaksi sellaisen maan, joka tunnistaa omat ongelmansa tasa-arvon edistämisessä, mutta myös sellaisen, joka järjestelmällisesti töitä niiden eteen. Tässä mielessä en pitäisi Suomea mallimaana.

Järvinen toteaa, että Suomessa on kuitenkin tapahtunut paljon naisten tasa-arvoa edistäviä asioita viimeisen sadan vuoden aikana. Esimerkiksi Järvinen nostaa sen, että sata vuotta sitten nainen ei saanut työskennellä ilman aviomiehensä lupaa.

– Paljon on siis tapahtunut, mutta paljon on vielä tehtävää. Tasa-arvo elää aina ajassa ja se ei tule koskaan valmiiksi.

Naisen asema työmarkkinoilla puhuttaa aina. Tällä hetkellä joka viides kunnanjohtaja on nainen ja kaikista pörssiyhtiöiden hallitusjäsenistä naisia oli viime vuonna 25 prosenttia.

– Se on sellainen ikuisuushaaste, josta ei voi syyttää pelkästään hallitusta vaan ihan meitä jokaista. Liian vähän asioita on tehty, ja enemmän pitäisi tehdä. Meillä on ollut laki tasa-arvosta voimassa, tänä vuonna tulee juhlavuosi, 30-vuotta. Se edellyttää, että kaikessa lainsäädännössä pitäisi huomioida tasa-arvon edistäminen ja siinä me ei olla kauhean hyviä, Järvinen kommentoi.

Asiantuntijoiden mukaan Suomessa joka kolmas nainen kokee perheväkivaltaa. Luku on kansainvälisestikin korkea.

– Kyllä yksi suurin suomalainen ihmisoikeusongelma on naisiin kohdistuva väkivalta. Se on alistamista, kontrolloimista. Itseasiassa naisia kuolee vuosittain väkivaltaan, jonka heidän kumppaninsa on heille aiheuttanut, tai entinen kumppani, toteaa MTV3:n Huomenta Suomessa puhunut Naisjärjestöjen Keskusliiton puheenjohtaja Eva Biaudet.

Naistenpäivä on ollut YK:n teemapäivä vuodesta 1975 alkaen.

Katso Huomenta Suomen keskustelu Naisten päivästä alta:

8:00


Mainos

Lisää aiheesta

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.