Tarkastusvaliokunta jatkaa Finavia-raportin käsittelyä syksyllä Bernerin kuulemisella

Tarkastusvaliokunta on päättänyt jatkaa Finavia-raportin käsittelyä syksyllä. Valiokunta kuulee silloin Finavian ja liikenne- ja viestintäministeriön edustajia.

Tarkastusvaliokunta sai Valtion tarkastusviraston selvityksen Finavian omistajaohjauksen laillisuustarkastuksesta tänään. 

– Varmasti pyydämme ministeri Anne Bernerin (kesk.) kuultavaksi heti, kun syksyllä aloitamme, jotta kuulemme hänen käsityksensä siitä, mitä tässä on tapahtunut, sanoi valiokunnan puheenjohtaja Eero Heinäluoma (sd.) kokouksen jälkeen.

Heinäluoman mukaan samassa yhteydessä käydään läpi myös yleisemmin valtionyhtiöiden riskinhallintaa.

Heinäluoman mielestä asia on periaatteellisesti tärkeä ja siksi on välttämätöntä, että se käydään kunnolla läpi. 

– Sillä on myös paljon julkista mielenkiintoa ja lisäksi on paljon erilaisia käsityksiä siitä, miten hyvän omistajaohjauksen mukaan olisi pitänyt toimia. On kohtuullista ja välttämätöntä, että se käydään läpi ja tarkastusvaliokunta kuulee kaikki käsitykset ja voi siltä pohjalta muodostaa oman näkemyksen asiasta.

Heinäluoma ei halua spekuloida mahdollisilla seuraamuksilla.  

– Tarkastusvaliokunnalla on eduskunnassa poikkeuksellisen paljon valtaa ja sen myötä myös vastuuta. Vasta kun meillä on kaikki tieto, on syytä miettiä, mitkä ovat johtopäätökset.

Tarkastusvaliokunta sai Valtion tarkastusviraston selvityksen Finavian omistajaohjauksen laillisuustarkastuksesta tänään.

Heinäluoman mukaan tapauksessa on monta harvinaista piirrettä.  

– Ensimmäinen on itse johdannaissopimusten tekeminen. Sellaisia ei onneksi valtiolla ole muualta löytynyt. Harvinaista on myös se, että omistajaohjauksesta on näin erilaisia käsityksiä. Sekään ei ole tavanomaista ja voi sanoa, että onneksi.  

Heinäluoman mukaan tämä on lajissaan ensimmäinen tapaus tarkastusvaliokunnan historiassa ja siksi on tärkeää, että kaikki voivat luottaa valiokunnan objektiivisuuteen.  

Lue myös:

    Uusimmat