Sipilä kypsyi jossitteluun Bernerin kohtalolla: "Mitä jos Yle loppuu ja Maikkari loppuu, mitä sitten"

Jos, jos ja jos..., sanoi pääministeri Juha Sipilä (kesk.), kun häneltä kysyttiin, mikä on liikenne- ja viestintäministeri Anne Bernerin (kesk.) asema, jos eduskunnan tarkastusvaliokunta löytää hänen toiminnastaan moitittavaa Finavia-jupakassa.

Sipilä haluaa antaa tarkastusvaliokunnalle työrauhan eikä spekuloi tulevalla.

– Jos, jos ja jos. Mitä jos Yle loppuu ja Maikkari loppuu, mitä sitten, Sipilä lohkaisi. 

Pääministeri korostaa edelleen, ettei Valtion tarkastusvirasto nähnyt Bernerin toimissa mitään lainvastaista, vaikka moitteet olivatkin ankarat. Sekä Sipilä että Berner perustelivat toimia sillä, että Finavian hallitus oli tehnyt ristiriitaisia päätöksiä.

– Olen ainoastaan pyytänyt, että hallitus tekee lisäselvityksiä, koska hallitus yhtiössä on ollut erimielinen. Se on ensin tehnyt päätöksen, että se ei nosta kanteita, sitten se on tehnyt päätöksen, että se nostaa kanteita. Tämän päätöksen se on tehnyt erimielisenä, Berner sanoi.

– Olisin ollut erittäin heikko omistaja-ohjauksen edustaja ja erittäin huono vastuunkantaja, jos en olisi edellyttänyt yhtiöltä selvityksiä sen tehtyä hyvin ristiriitaisia päätöksiä.

Myös Sipilän mielestä hallitukselta tuli ristiriitaista viestiä omistajaohjausministerille.

– Kyllä silloin omistajan on syytä olla huolissaan, onko päätös huolellisesti valmisteltu.

Valtion tarkastusvirasto näki asiassa kuitenkin hyvän hallintotavan vastaisia toimia.

– Tästä on myös toisenlaisia näkökulmia. Kokonaisuuteen palataan, kun tarkastusvaliokunta on antanut mietintönsä, Berner sanoi kipakasti medialle.

Tarkastusvaliokunnan puheenjohtaja Eero Heinäluoma (sd.) arvioi tiistaina, että valiokunta saa selvityksensä valmiiksi marraskuussa. Hän ei ryhtynyt vielä arvuuttelemaan lopputulosta.

Vuosi 2011 keskiössä 

Bernerin mielestä keskeistä on nyt vuosi 2011, jonka osalta kanneoikeus ei vielä ole vanhentunut. 

– Nyt on äärimmäisen tärkeää, että yhtiön näkökulmasta ei vahingoiteta mahdollisuutta säilyttää kanneoikeus ja huolehtia, että siinä on myöskin mahdollisuuksia menestyä. Sen osalta aivan kaikkia tietoja ei pystytä antamaan julkisuuteen.

Finavian hallituksen puheenjohtaja Harri Sailas sanoi nykyisen hallituksen harkitsevan parhaillaan sitä, nostetaanko vuoden 2011 hallitusta vastaan kanne.

– Silloin on laskennallisesti kaikkein eniten aiheutunut tappioita, ja se prosessi on nyt kiivaasti käynnissä. Se pitää vanhenemissääntöjen puitteissa ratkaista tänä vuonna, Sailas sanoi vierailtuaan tarkastusvaliokunnan kuultavana tiistaina.

Bernerin vuoro astua tarkastusvaliokunnan eteen on Heinäluoman mukaan aikaisintaan parin viikon kuluttua. Keskiviikkona kuullaan Finavian hallituksen entistä puheenjohtajaa Riitta Tiuraniemeä ja valtion omistajaohjauksesta vastaavaa virkamiestä Eero Heliövaaraa.

– Tässä selvitetään myös sitä, miten Finavian johdannaiskaupat ovat syntyneet, miten tämä on ollut mahdollista ja myös Finavian omaa riskienhallintaa sekä valtionyhtiöiden yleistä riskienhallintaa. Sen lisäksi tulee omistajaohjauspuoli ja sen selvittäminen, mitä valtion toimesta on yhtiöltä edellytetty ja miten se on tehty, Heinäluoma sanoi.  


Lue myös:

    Uusimmat