Pitkän päivätyön suomalaisen jääkiekon ja Tapparan eteen tehnyttä Kalevi Nummista tarvittiin vielä kerran nostamaan tamperelaisseuraa suosta 1990-luvun alun lamavuosina. ”Kallun” tuore elämäkerta kertoo näkemyksen siitä, millaisen mustamaalauksen kohteeksi kiekkolegenda joutui viimeisinä Tappara-vuosinaan.
Nummisen ansiot Tapparan pelaajana 1950- ja 1960-lukujen taitteessa sekä kirvesrintojen ja Leijonien päävalmentajana 1970-luvulla on nostettu ansaitsemaansa arvoon suomalaisen jääkiekon historiassa.
Ari Mennanderin kirjoittama tuore elämäkerta Leijonakuningas Kalevi Nummisen tarina (Docendo) valottaa myös yhtä Tapparan historian synkistä ajanjaksoista, jolloin seura taisteli olemassaolostaan 1990-luvun lamavuosina ja ajautui lopulta raakaan sisäiseen valtataisteluun. Numminen toimi uransa lopulla Tapparan toimitusjohtajana vuodet 1986–93.
Puoliammattilaisuudessa Tapparan edelläkävijäksi 70-luvulla nostanut Numminen sai paiskia töitä, kun seura oli 80-luvun dynastiansa jälkeen jäänyt perässä seuraajaksi TPS:n ja Jokerien otettua ensimmäisinä askeleita täysammattilaisuuden suuntaan.
LUE MYÖS: Ylämummo-termin historia onkin vuosikymmeniä luultua vanhempi – Timo Jutilan tutuksi tekemää lausahdusta on käytetty täysin väärin
Numminen onnistui kaudeksi 1991–92 neuvottelemaan Tapparalle sen historian rahakkaimman yhteistyösopimuksen Fazerin kanssa, kun 14 vuotta pääyhteistyökumppanina toiminut Apu oli vetäytynyt paikalta.
– Rahoittajan merkkituotteet saivat näkyvyyttä, kun Kallu ideoi Tapparalle erilaiset pelipaidat jokaiseen erään. Ensimmäisessä mainostettiin Reissumiestä, toisessa Domino-keksejä ja kolmannessa täysjyvärukiista tehtyä, viipaloitua Realia, kirja kertoo.
– Kallun toiminnassa oli samaa idearikkautta, mitä toi Jokereihin myöhemmin. Kallu ei vain saanut uraauurtavista uudistuksistaan juurikaan kiitosta, toteaa kirjassa haastateltu Tapparan entinen puheenjohtaja .


