Pitkän päivätyön suomalaisen jääkiekon ja Tapparan eteen tehnyttä Kalevi Nummista tarvittiin vielä kerran nostamaan tamperelaisseuraa suosta 1990-luvun alun lamavuosina. ”Kallun” tuore elämäkerta kertoo näkemyksen siitä, millaisen mustamaalauksen kohteeksi kiekkolegenda joutui viimeisinä Tappara-vuosinaan.
Nummisen ansiot Tapparan pelaajana 1950- ja 1960-lukujen taitteessa sekä kirvesrintojen ja Leijonien päävalmentajana 1970-luvulla on nostettu ansaitsemaansa arvoon suomalaisen jääkiekon historiassa.
Ari Mennanderin kirjoittama tuore elämäkerta Leijonakuningas Kalevi Nummisen tarina (Docendo) valottaa myös yhtä Tapparan historian synkistä ajanjaksoista, jolloin seura taisteli olemassaolostaan 1990-luvun lamavuosina ja ajautui lopulta raakaan sisäiseen valtataisteluun. Numminen toimi uransa lopulla Tapparan toimitusjohtajana vuodet 1986–93.
Puoliammattilaisuudessa Tapparan edelläkävijäksi 70-luvulla nostanut Numminen sai paiskia töitä, kun seura oli 80-luvun dynastiansa jälkeen jäänyt perässä seuraajaksi TPS:n ja Jokerien otettua ensimmäisinä askeleita täysammattilaisuuden suuntaan.
LUE MYÖS: Ylämummo-termin historia onkin vuosikymmeniä luultua vanhempi – Timo Jutilan tutuksi tekemää lausahdusta on käytetty täysin väärin
Numminen onnistui kaudeksi 1991–92 neuvottelemaan Tapparalle sen historian rahakkaimman yhteistyösopimuksen Fazerin kanssa, kun 14 vuotta pääyhteistyökumppanina toiminut Apu oli vetäytynyt paikalta.
– Rahoittajan merkkituotteet saivat näkyvyyttä, kun Kallu ideoi Tapparalle erilaiset pelipaidat jokaiseen erään. Ensimmäisessä mainostettiin Reissumiestä, toisessa Domino-keksejä ja kolmannessa täysjyvärukiista tehtyä, viipaloitua Realia, kirja kertoo.
– Kallun toiminnassa oli samaa idearikkautta, mitä Hjallis Harkimo toi Jokereihin myöhemmin. Kallu ei vain saanut uraauurtavista uudistuksistaan juurikaan kiitosta, toteaa kirjassa haastateltu Tapparan entinen puheenjohtaja Ilkka Pehkonen.
Toinen Nummisen aikana tehty innovaatio oli Tietovoima Oy:n kanssa toteutettu pääsylippujen sähköinen myynti.
Rauno Korven potkuista alkoi ennennäkemätön mediapeli
Jo ennen tätä vaihetta vuoden 1991 keväällä tapahtunut Icer-yhtiön konkurssi oli saanut Tapparan uppoamaan syvälle. Viisi vuotta aiemmin yhtiöitetyn Tapparan omistamalle Icerille oli kertynyt seitsemän miljoonan markan velka, joka johtui kirjan mukaan Nummiselta ostetun urheiluvälineliike Urheilu-Aseman myöhemmistä ongelmista.
Sivubisneksien oli tarkoitus tuoda seuraan rahaa, mutta toisin kävi. Tappara vastasi kriisiin rakentamalla isolla riskillä kalliin joukkueen juuri, kun lama alkoi iskeä Suomeen kovimmin. Kausi alkoi syksyllä 1991 surkeasti myös urheilullisesti, minkä seurauksena Rauno Korpi sai yhdeksän vuoden valmentajapestin jälkeen potkut ja Numminen palasi kymmenen vuoden tauon jälkeen valmentajan paikalle.
Numminen luovutti tehtävän parin kuukauden jälkeen Pertti Hasaselle. Kausi huipentui Tapparan kohdalla nolosti liigakarsintoihin, joissa se kuitenkin säilytti paikkansa SM-liigassa.
LUE MYÖS: Jarmo Kekäläisen odottamaton siirto mykisti suorassa lähetyksessä – toisiaan pälyilleet asiantuntijat: "Tämä tuli täysin puun takaa minulle"
Seuran ongelmat alkoivat henkilöityä Nummiseen. Toisen seuraikonin, Rauno Korven poispotkiminen oli monelle liikaa.
– Olin tottunut kritiikkiin, mutta eihän se hyvältä tuntunut. Suurimman vääryyden koin siitä, että minun väitettiin antaneen Ranelle potkut päästäkseni itse valmentamaan joukkuetta, vaikka kysymyksessä oli Liiga-Tapparan hallituksen erittäin harkittu ja yksimielinen päätös, Numminen kertoo kirjassa.
Pehkosen mukaan ryöpytyksessä oli jopa järjestelmällisen mustamaalauskampanjan piirteitä. Kun kaikki kirjoitukset eivät päätyneet julki tamperelaisessa Aamulehdessä, juttuja alkoi ilmestyä muissa asiasta kiinnostuneissa lehdissä, kuten Turun Sanomissa.
– Sitä selvästi johdettiin jostain, ja mukana oli henkilöitä myös Liiga-Tapparan sisäpiiristä, sillä niin yksityiskohtaista tietoa seuran asioista monissa yleisönosastonkirjoituksissa oli. Massiivisen hyökkäyksen selkeänä tavoitteena oli kosto eli savustaa Kallu ulos Tapparasta, Pehkonen arvioi.
Nummisen perinnössä puhdistamisen tarvetta
Ennen potkujen antamista Numminen kertoo keskustelleensa Korven asemasta silloin kapteenina toimineen Pekka Laksolan kanssa. Sanoma oli selvä: joukkueen sisällä oli isoja ongelmia. Myös Pehkoselle oli tullut viestiä Korven aiheuttamista ristiriidoista.
– Eräs pelaaja sanoi minulle suoraan, että jos tällainen komeljanttari (näyttelijä, temppujen tekijä, silmänkääntäjä, ilveilijä) jatkaa Tapparassa vielä joulun jälkeen, niin joukkue ei jatka. Pelaajien viesti oli selvä, Ranen kanssa oli mahdotonta viedä kautta loppuun, Pehkonen sanoo kirjassa.
Lopulta Numminen ei ollut kirjan mukaan edes paikalla ratkaisevassa kokouksessa, jossa Liiga-Tapparan hallitus päätti Korven potkuista yksimielisesti.
Kohtelustaan loukkaantunut Korpi nosti äänekkäässä kritiikissään esiin Tapparan heikon joukkueen rakentamisen, mutta Nummisen elämäkerran mukaan moni maajoukkuetason pelaaja oli kieltäytynyt tarjouksista juuri Korven takia. Kallu ei itse halunnut kirjassaan palata enää 27 vuoden takaisiin valmentajapotkujen jälkipeleihin.
Lopulta mediamylläkkä päättyi toukokuussa 1993 Nummisen siirtymiseen pois toimitusjohtajan paikalta. Vaikka ulospäin Nummisen vakuutettiin olevan yhä Tapparan taustajoukoissa, hän oli jo saanut tylyt potkut.
– Kävin toimistolla, ja siellä oli lappu pöydällä. Se oli siinä, neljänkymmenenyhden vuoden taipaleeni tapparalaisena, Kallu tiivistää.
Tilalle tuli Mikko Leinonen, joka toimi pestissä menestyksekkäästi aina vuoden 2019 loppuun saakka. Leinonen kävi ensitöikseen läpi yhtiön kirjanpidon kuultuaan huhuja taloudenpidon väitteistä, mutta mikään väitteistä ei pitänyt lopulta paikkaansa.
– Kallun työssä ei ollut moitteen sijaa ainakaan Tapparan vinkkelistä katsottuna, Leinonen vakuuttaa.
– Totuus on se, että Kallu teki loppuun saakka loistavaa työtä toimitusjohtajana. Hän neuvotteli ennen potkujaan myös Fazerin jatkosopimuksen, mikä oli loistava suoritus. Joukkueen urheilullinen menestys kuitenkin sakkasi, eli managerina hän ei tietenkään onnistunut, Pehkonen arvioi.
– Kukaan ei kritisoinut tosin joukkueemme rakennetta vielä syksyllä 1992, jolloin Kallu näytti nerolta edellisen kauden katastrofin jälkeen, Pehkonen lisää.