Tappajamopo on nimensä veroinen: Hengenvaarallinen peli
Tappajamopo on käsite, jota aikuiset eivät tunnu vieläkään oikein ymmärtävän, toteaa poliisi tiedotteessaan. Moponuorille se on puolestaan ylivoimainen houkutin.
Tappajamopo käsite on syntynyt 80-luvulla, jolloin viritetyllä mopolla ajanut nuori aiheutti keveynliikenteenväylällä kulkeneen ikäihmisen kuoleman. Vuosien saatossa käsite on muuttunut myös pitämään sisällään käyttäjälleen itselleen hengenvaaralliset ajopelit.
– Mikä on muuttunut viimeisen vajaan kolmenkymmenen vuoden aikana, kysyy komisario Seppo Porokka Itä-Suomen poliisilaitokselta.
Poliisi muistuttaa, että vanhempien tulee olla itse vastuullisia ja varmistua heti ajokauden alussa, että nuoren käyttämä mopo on liikennekelpoinen ja laillinen. Nuoren käyttämän ajopelin liikennekelpoisuutta ja lain mukaisuutta tulee vanhempien myös itse seurata ajokauden edetessä.
– Mopojen viritysosien saatavuus on parantunut huomattavasti ja hinnat myös laskeneet kilpailun myötä. Osia myydään yleisesti maininnalla ei tieliikennekäyttöön. Näin on ollut jo pitkään, Porokka kertoo.
Käytännössä vanhemmilla, jotka ovat 80- ja 90-lukujen taitteessa eläneet omaa mopo nuoruuttaan on jo omakohtaista kokemusta jälkikasvunsa moponuoruudesta.
Miksi sitten vanhemmat ostavat edelleen nuorelleen viritetyn mopon, joka kulkee 90 km/h ja on jarruton?
– Viritetty mopo voi olla hengenvaarallinen, Porokka toteaa.
Ei ole olemassakaan vain vähän viritettyä mopoa. Mopo on joko laillinen tai laiton.
– Moraalinen ja taloudellinen vastuu viritetystä moposta jää kuitenkin lopussa aina lapsen huoltajalle. Rikosoikeudellisen vastuun joutuu nuori kantamaan ihan yksin, Porokka huokaisee.
Porokka kertoo, että poliisi valvoo tänä kesänä mopoilijoita laajasti Itä-Suomen alueella ja valvontaa tehdään osittain tehostetusti eri alueilla. Poliisi kertoo saavansa sulan maan aikaan paljon mopoiluun liittyviä valvontapyyntöjä eri puolilta Itä-Suomea ja valvontaa pyritään kohdentamaan näiden valvontapyyntöjen sekä poliisin omien havaintojen perusteella.
Pakoon ajamisesta voi tulla vakavat seuraamukset
– Haluan vielä korostaa sitä seikkaa, että jos poliisi näyttää liikenteessä pysähtymismerkkiä mopon tai muun ajoneuvon kuljettajalle, niin typerintä on lähteä ajamaan pakoon, Porokka painottaa.
Porokan mukaan pakoon ajaja ottaa tietoisen riskin omasta ja muiden tiellä liikkujien turvallisuudesta. Pakoon ajava kuljettaja syyllistyy pääsääntöisesti vakaviin liikennerikoksiin, joista tulee usein suuremmat seuraamukset kuin siitä, miksi poliisi on alun perin halunnut ajoneuvon pysäyttää.
Poliisilla on tänä viikonloppuna valtakunnallinen mopoilijoiden teemavalvonta ja kohtaamme valvonnan aikana useita nuoria ja varmaan myös heidän vanhempiaan. Keskustellen ja hyvässä yhteistyössä saamme varmasti parannettua liikenneturvallisuutta kokonaisvaltaisesti.
– Toivotan kaikille mopoilijoille turvallista kesää! Pidetään maltti ja maalaisjärki mukana liikenteessä, Porokka toivottaa.
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää