Yleistyvä mopoilmiö raastaa suomalaisten hermoja – poliisilta selkeä kehotus: "Paras vaihtoehto on ilmoittaa numeroon 112"

Poliisin mukaan häiritsevään mopoiluun ja erityisesti kovaääniseen rälläämiseen voi puuttua soittamalla hätänumeroon 112. Häiritsevä ajo ei myöskään katso kellonaikaa, vaan kotirauhaan on oikeus myös päivisin.

Kesä on monen suomalaisen suosikkivuodenaika, mutta se tuo mukanaan monia vähemmän ilahduttavia lieveilmiöitä.

Kiivasta keskustelua ja hampaiden kiristelyä vuodesta toiseen aiheuttava teema on mopoilla rällääminen, joka alkaa yleistyä tyypillisesti huhtikuussa, kun innokkaimmat aloittelevat ajokauttaan.

Ongelmana ei ole mopoilijoiden siirtyminen paikasta toiseen, vaan jopa kotirauhaa häiritseviin mittoihin yltyvä mopojen huudattaminen, joka saattaa pahimmillaan kestää yhdessä ja samassa paikassa tuntikausia – jopa yöaikaan.

Rällääminen ei myöskään rajoitu syrjäisille parkkipaikoille, vaan sitä saatetaan harrastaa jopa kerrostalojen piha-alueilla talojen asukkaista välittämättä.

Ylikonstaapeli Jan-Erik Huurne Länsi-Uudenmaan poliisilaitokselta kertoo MTV Uutisille, että kansalainen voi toki pyytää mopoilijoita lopettamaan häiritsevän toiminnan, mutta aina viesti ei mene perille.

– Useasti tulee vain ilmi, että nuoriso ei suhtaudu tällaiseen positiivisesti, vaan saattavat provosoida lisää. Jos asukkaalla on tiedossa, että mopoporukassa on oman kulmakunnan asukkeja, niin heidän huoltajien kanssa voi toki myös keskustella asiasta, Huurne sanoo.

Huurne kertoo huomanneensa, että valitettavan usein nuorten mopoilijoiden vanhemmilla ei ole hajuakaan siitä, missä lapsi viettää aikaansa, milloin, kenen kanssa ja mitä tehden. Myös menopelin kunto on vanhemmille monesti mysteeri.

Huurneen mukaan ilmoitukset häiritsevästä mopoilusta ovat lisääntyneet viime vuosina erityisesti ilta-aikaan ja viikonloppuisin.

Vaikka etätöiden määrä onkin lisääntynyt, ei häiritsevästä mopoilusta ole Huurneen kokemusten perusteella ilmoiteltu päiväsaikaan sen enempää kuin aiemminkaan. Häiritsevä ajo ei kuitenkaan katso kellonaikaa.

– Toki illemmalla häiritsevään ajoon puututaan vakavammin, koska kansalaisille pitää suoda rauha yötä varten.

– On kuitenkin myös vuorotyöläisiä, jotka tarvitsevat omaa rauhaa esimerkiksi yövuorosta kotiuduttuaan.

Saako soittaa hätänumeroon 112?

Mikäli kovaääninen moporälläys on oikeasti jatkuvaa ja häiritsevää, kehottaa Huurne puuttumaan asiaan.

– Paras vaihtoehto on aina ilmoittaa hätänumeroon 112 ja sitä kautta saada poliisi paikalle.

Huurne muistuttaa, että poliisin tehtävää helpottaa, jos häiritsevästi käyttäytyvistä mopoilijoista on tarjota myös tuntomerkkejä.

Mikäli mahdollista, kannattaakin poliisille kertoa rekisterinumero, mopon malli, kuljettajan ajovarusteet sekä muut vastaavat tunnistamista helpottavat seikat.

Millaisen sakon voi saada?

Häiritsevästä ja tarpeettomasta ajosta annetaan Huurneen mukaan sakkomääräys liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, mikäli teko aiheuttaa vaaraa toisten turvallisuudelle. Näin voi olla esimerkiksi silloin, jos mopolla on keulittu. Tällöin kuljettajalle annetaan tietty määrä päiväsakkoja teon vakavuudesta riippuen, ja myös ajokielto on mahdollinen.

Teosta voi myös määrätä 100 euron suuruisen liikennevirhemaksun moottoripyörälle tai 70 euron liikennevirhemaksun mopolle jos kyseessä on vain liikennerikkomus. Tällainen sakko on tarjolla esimerkiksi moottorin huudattamisesta tai muusta teosta, joka ei vaaranna liikenneturvallisuutta.

"Poliisit jahtaavat mopoilijoita, eivätkä anna heidän harrastaa rauhassa"

Vaikka poliisilla onkin tiedossaan laitoksensa alueen yleisimmät mopomiittipaikat, valvontaa suoritetaan myös poliisin omasta aloitteesta sekä palautteen perusteella. Virkavalta ei kuitenkaan aina osu parahiksi paikalle.

Valvonta, jota poliisi tekee, kohdistuu kuitenkin valitettavan usein nimenomaan nuoriin motoristeihin.

– Viime aikoina olen valitettavan usein joutunut keskustelemaan huoltajien kanssa nuoriin motoristeihin kohdistuvasta valvonnasta. Osa huoltajista on sitä mieltä, että poliisit jahtaavat mopoilijoita, eivätkä anna heidän harrastaa ajamistaan rauhassa, ylikonstaapeli Huurne harmittelee.

Huurne korostaa, että poliisit juttelevat nuorten kanssa päivittäin ja yrittävät saada heidän ymmärtämään, että jos he ylläpitävät ja jatkavat häiritsevää ajoa, tämä ajokulttuuri vain jatkuu vuodesta toiseen.

– He tulevat itse olemaan vuosien päästä niitä, jotka ilmoittavat 112:een häiritsevästä ajosta, kun valmistautuvat seuraavaan päivän työvuoroon.

– Huoltajien tulee ymmärtää, että poliisi ei ole heidän lastensa kasvattajia.

Huoltajille sakkoja

Sen lisäksi, että vanhemmat suhtautuvat usein välinpitämättömästi siihen, missä heidän lapsensa menevät ja kenen kanssa, ei ajoneuvojen kuntoonkaan suhtauduta aina riittävällä vakavuudella.

– Huoltajien on syytä muistaa, että myös heille on annettu sakkomääräyksiä moottoripyöräksi viritetyn mopon takia. Kyseessä on tällöin ollut kulkuneuvon luovuttaminen ajo-oikeudettomalle, jos lapsen ajo-oikeus on ollut vain mopolle ja huoltaja on ajoneuvon omistaja. Omistaja on kuitenkin viime kädessä vastuussa ajoneuvon kunnosta.

– Jos ajoneuvon valot ei toimi, jarrut eivät toimi kunnolla, se pitää kovaa meteliä tai siinä ei ole rekisterikilpeä niin huoltajien hälytyskellojen tulisi jo soida.

Lue myös:

    Uusimmat