Tanssijatähti Joalin Loukamaan perheen dramaattinen muutto Meksikosta Suomeen – pahamaineinen huumekartelli kiristi ja uhkasi tappaa: "Suljimme tanssistudion ja jätimme kotimme"

Kansainväliseen jättibändiin päässyt suomalainen Joalin MTV:lle:"Kaipaan perhettäni" 3:47
Joalin Loukamaa kertoi, miten päätyi mukaan Simon Fullerin luotsaamaan Now Unitediin. Katso video!

Joalin Loukamaan perhe muutti dramaattisten vaiheiden jälkeen Meksikosta Suomeen.

Maailmalla menestystä niittänyt nuori tanssijatähti Joalin Loukamaa valittiin Simon Fullerin luotsaamaan kansainväliseen Now United -popyhtyeeseen muutama vuosi sitten. Loukamaa on syntynyt Suomessa, mutta asui lapsuutensa Johanna-äitinsä kanssa Espanjassa.

Äiti ja tytär päättivät suunnata lomamatkalle Meksikon Playa Del Carmeniin kymmenen vuotta sitten. Se muutti heidän koko tulevaisuutensa.

– Se oli ystäväni päähänpisto. Hän muutti maahan ja minä lähdin kymmeneksi päiväksi hänen mukaansa, koska puhuin espanjaa. Ihastuin paikkaan valtavasti ja viimeisenä päivänä huomasin kirjaavani ystävien lapsien lisäksi myös Joalinin kouluun Meksikossa, Johanna kertoo MTV Uutisille.

Johanna ja Joalin muuttivat kaksi kuukautta lomareissun jälkeen Play Del Carmeniin. Ensimmäiset puoli vuotta Johanna auttoi ystäväänsä uudessa maassa ja teki itse siinä sivussa kiinteistönvälittäjän töitä. Tanssitaustan vuoksi hän alkoi pitää tanssitunteja koulun jälkeen innokkaille oppilaille.

– Tanssitunteja pyydettiin paljon, enkä itse pystynyt kaikkia tunteja hoitamaan. Etsin breakdance-opettajaa, ja lopulta palkkasin siihen hommaan tulevan mieheni, Johanna naureskelee.

Tanssisuosio kasvoi entisestään, joten Johanna vuokrasi oman tanssistudion, jossa opetettiin erilaisia katutyylitansseja. Tanssinopettajia oli jo kymmenen ja oppilaita 80. Joka elokuu tanssistudio remontoitiin uuteen uskoon – niin myös viime kesänä. Remontin jälkeen tanssistudioon pääsi tutustumaan ilmaiseksi avajaispäivänä.

– Viime syksynä ensimmäisenä päivänä oli 50 oppilasta. Kaikki palaset alkoivat loksahtaa kohdalleen. Ajattelin, että tästä tulee hyvä vuosi.

Kiristyssoitto säikäytti

Seuraavana päivänä Johanna sai epämääräisen puhelun, josta hän kirjoitti myös blogiinsa. Soittaja esitteli olevansa kaupungintalolta ja kyseli lupa-asioiden perään, vaikka Johannalle ei ollut tullut mitään tiedotetta tai viestiä asiasta ennakkoon. Puhelu muuttui entistä kiivaammaksi, ja soittaja pyysi Johannaa tulemaan välittömästi paikalle. Hän ei kuitenkaan päässyt.

– Kesken puhelun puhuja vaihtui. Hän sanoi minulle uhmakkaasti, että minä ja perheeni saamme pitää henkemme, jos maksamme joka kuukausi 40 000 pesoa eli noin 1 700 euroa. En saanut sanaa suustani ja aloin esittää, etten ymmärrä espanjaa ja löin luurin korvaan.

– Soittaja kertoi puhelimessa, että hän kuuluu pahamaineiseen huumekartelliin.

Johanna soitti välittömästi miehelleen, joka kehotti puolisoaan menemään kotiin.

– Meidän piti kirjoittaa tiedote ja sulkea tanssistudio välittömästi. Jos tanssikoulu olisi ollut auki, olisimme asettaneet asiakkaamme vaaraan. Mieheni otti tilanteen välittömästi vakavasti, mutta itse en ymmärtänyt asian vakavuutta heti.

Jättivät kotinsa

Perhe sulki juuri remontoidun tanssistudion ja pakeni kotoaan sukulaistensa luo asumaan. Johanna ja hänen miehensä vaihtoivat puhelinnumeronsa ja sulkivat sometilinsä. Suurin pelko oli, tiesivätkö huumekartellin jäsenet, miltä Johanna ja hänen perheensä näytti. Huumekartellin jäsenet kävivät kyselemässä Johannan perään tanssistudiolla vielä parin päivän päästä.

– Joalin oli tapahtuman aikana Los Angelesissa. Hän oli hyvin huolestunut ja kehotti meitä lähtemään Meksikosta. Vajaa viikko tapahtuneesta lähdimmekin kuukaudeksi Suomeen. Reissun aikana syntyi päätös, että muutamme pysyvästi Suomeen. Vietimme talven Meksikossa, jossa tein erilaisia konsultaatiotöitä kotoa käsin.

Ampumisia ja kidnappauksia

Johannalla ja hänen miehellään on kaksi pientä lasta sekä Johannalla on entuudestaan Joalin-tytär. Johanna epäröi muuttoa valtavasti ja mietti, joutuvatko perheenjäsenet kokemaan rasismia – vaikka Suomessa lapsilla on turvallinen olla verrattuna Meksikoon. Siellä lapset eivät saa liikkua yksin, ei edes Joalin, joka on jo 18-vuotias.

– Minulla on useita tuttuja, joiden perheenjäsen on kidnapattu. Osa on saanut perheenjäsenensä takaisin, mutta osa ei ole koskaan saanut. Mieheni suvussa on vastaavanlainen tapaus, jonka vuoksi hän otti asian niin vakavasti.

Johanna kertoo, että monet yrittäjät ovat joutuneet sulkemaan ovensa Playa Del Carmenin alueella juuri samasta syystä, osa pysyy auki ja maksaa huumekartellille kuukausimaksua. Rikosilmoitusta Johanna ei tehnyt, sillä hänen mukaansa siitä ei olisi ollut mitään apua.

– Poliisit ovat Meksikossa yhtälailla huumekartellin vallassa, joten emme halunneet antaa meidän yhteystietojamme heille. Poliisit esimerkiksi saattavat odottaa kadun toiselle puolella, että huumekartellin jäsenet saavat asioida rauhassa, Johanna sanoo.

Muutto Suomeen

Johanna myöntää, että hän rakastaa Meksikoa ja sen tunnelmaa dramaattisesta välikohtauksesta huolimatta.

– On tavallista lukea ampumisista ja kidnappauksista lehdistä, mutta katukuvassa sitä ei näy. Ajattelin, ettei minulle koskaan tapahdu näin – en ole rikas, enkä ole sekaantunut huumeisiin. Vain heille voi tapahtua näin. Tämä säikäytti.

– Meksikossa on kaikesta huolimatta ihanan rento, karibialainen tunnelma. Ihmiset ovat ystävällisiä ja he löytävä jokaisesta asiasta aina jotain positiivista. Se viehättää.

Perhe pääsi koronakriisistä huolimatta monen eri lennon kautta Suomeen viime viikolla. Sukulaiset olivat laittaneet kodin valmiiksi.

– Minulla oli ihan tippalinssissä, kun sukulaiset olivat tehneet kodissamme kaikki valmiiksi. Tulevaisuus on meidän osaltamme vielä täysin auki.

Lue myös:

    Uusimmat