Tanskan puolustusministeri Troels Lund Poulsen on ilmoittanut maan puolustusvoimien historiallisen suuresta ohjusjärjestelmäkaupasta. Kaupan arvo on yli viisikymmentä miljardia Tanskan kruunua eli reilut yhdeksän miljardia euroa.
Kauppa pitää sisällään kahdeksan pitkän tai keskipitkän kantomatkan ilmatorjuntaohjusjärjestelmää. Tanska hankkii järjestelmät neljältä eurooppalaiselta valmistajalta.
Se tarkoittaa sitä, ettei yhdysvaltalainen Patriot-järjestelmä tullut valituksi. Tanskan puolustusministeriön mukaan eurooppalaisvalmistajien valinnan ratkaiseva tekijä oli järjestelmien toimitusnopeus. Ministeriön mukaan Patriot-järjestelmälle on tällä hetkellä ennätyksellisen suuri kysyntä.
Puolustusministeri Lund Poulsenin mukaan hankintapäätöksessä ei ollut merkitystä sillä, onko järjestelmä eurooppalainen vai yhdysvaltalainen.
Tanskan ja Yhdysvaltojen välit ovat olleet kireät sen jälkeen, kun Yhdysvaltojen presidentti Donald Trump on väläytellyt, että Yhdysvallat aikoo ottaa Tanskalle kuuluvan Grönlannin haltuunsa.
Pitkän kantomatkan järjestelmän on määrä olla valmis vuonna 2028 tai 2029. Tanskalla ei ole ollut vuoden 2004 jälkeen maastalaukaistavaa ilmatorjuntaohjusjärjestelmää.