Tänään vietetään kansainvälistä rauhanpäivää – erityisesti pakolaisten asemaa halutaan tuoda esiin

Tänään vietetään YK:n yleiskokouksen julistamaa kansainvälistä rauhanpäivää. Rauhanpäivä merkitsee myös YK:n yleiskokouksen alkamista.

YK on vedonnut kaikkiin konfliktien ja levottomuuksien osapuoliin ympäri maailmaa osallistumaan 24 tunnin tulitaukoon. YK:n avustusoperaatio Unama on kampanjoinut vahvasti rauhanpäivän puolesta Afganistanissa.

Tämänkertaisen rauhanpäivän teemana on "Yhdessä rauhan puolesta: kunnioitusta, turvallisuutta ja arvokkuutta kaikille." Teemalla halutaan erityisesti tuoda esiin pakolaisten ja siirtolaisten asemaa sekä yhteistyön ja erilaisuuden hyväksymisen merkitystä rauhanrakentamistyössä.

YK:n pääsihteeri Antonio Guterres on sanonut, että kestävä rauha edellyttää siltojen rakentamista ihmisten välille, syrjintää vastaan taistelua ja ihmisoikeuksien takaamista kaikille.

– YK:n yleiskokouksen alkaessa on kuitenkin muistettava, että samalla kun huomio kiinnittyy maiden johtajiin ja heidän puheisiinsa, ei rauhaa synny juhlapuheilla ja lausunnoilla. Rauhantyöhön on laitettava konkreettisia resursseja ja rauhaa edistäviä instituutioita on tuettava, sanoi Rauhanliiton toiminnanjohtaja Laura Lodenius tiedotteessa.

Rauhanpäivää vietettiin ensimmäisen kerran vuonna 2002. Se sai nykyisen muotonsa syyskuun 11. päivän 2001 terrori-iskujen jälkeen.

Lue myös:

    Uusimmat