Maajussille morsian maailmalla -ohjelman maajussi-Francesco rakastaa suomalaisia, koska he ovat samanlaisia kuin hänkin.
Siihen, miten italialainen Francesco, 26, päätyi suomalaiseen Maajussille morsian maailmalla -ohjelmaan, liittyy hauska tarina. Hän on ollut aiemmin kolmisen vuotta etäsuhteessa suomalaisen naisen kanssa, joka vinkkasi heidän erottuaan ohjelmasta Francescolle.
– Eksäni lähetti minulle linkin ohjelmasta ja kehotti lähettämään sen kahdelle sedälleni, jotka ovat myös sinkkuja. Mutta päätinkin hakea itse ja pääsin mukaan, Francesco kertoi MTV Uutisille ohjelman mediatilaisuudessa 14. maaliskuuta.
Hän pitää suomalaisista erityisesti, koska he ovat samanlaisia kuin hän itse: rehellisiä, kunnioittavia sekä luontoa että muita ihmisiä kohtaan ja pitävät huolta kaikesta ja toisistaan.
– Italialaiset ovat enemmän sekopäisiä, eivätkä kunnioita muita niin paljon. Ihmisten takia tunnen olevani enemmän kotona täällä kuin Italiassa.
Francesco työskentelee jo viidennessä sukupolvessa sukunsa maatilalla Pugliassa, Etelä-Italiassa. Siellä hän on myös kasvanut. Tilalla tuotetaan muun muassa maitoa, oliiviöljyä, hedelmiä ja erilaisia manteleita. Maajussi työskentelee paljon, muttei ajattele sitä työnä.
– Se on minulle myös harrastus. En pidä siitä, että italialaiset ovat laiskoja. Rakennankin leiriä tilalleni, jossa ihmiset voivat treenata. Järjestän myös tapahtumia yritykseni kautta ja tuotan ystäväni kanssa kirjoja ja äänikirjoja. Tekeillä on kirja Pugliasta. Olen todella kunnianhimoinen, joten siksi teen tätä kaikkea. Haluan olla hieno ihminen, ja että ihmiset muistavat minut sellaisena, Francesco kertoi.
Maajusseja kuvattiin ohjelmaan Kaunispään huipulla Lapissa. Francesco saapui tunturin laelle ilman hattua, joten joutui vetämään viltin päänsä ympärille. Kuvassa etualalla on ohjelman juontaja Vappu Pimiä ja vasemmalta oikealle maajussit Ann, Francesco, Sinan ja Asgeir.
